"Sanotaan sinun olevan kavaltajan! Onko se totta?" Antti, näette, niinkuin monet muutkin, nimitti kaikkia ihmisiä sinuksi, seurakunnan provastiakin, etenkin näin ankaralla tuulella ollessaan.
Kysymys kohtasi syyllistä niin odottamatta, että hän siihen ei heti osannut juuri mitään vastata.
"Noh!" jatkoi Antti, kun vastaus viipyi enemmän kuin hän katsoi tarpeelliseksi.
"Näkyyhän se hänestä päältäkinpäin, että hän on kavaltaja", päätteli
Vappu. "Onhan hän vaiti ja siis myöntää sen".
Nytpä virkosi syytettykin viimein. Vihasta värisevällä äänellä hän parkasi:
"Minun ei tarvitse sinulle tehdä tiliä teoistani".
"Mutta Jumalalle kumminkin", muistutti Anni, joka myös oli jo itsensä rohkaissut.
Nuo pari vakavaa sanaa vaikuttivat kavaltajaan. Hänen ilkeä muotonsa katosi ja hän vaaleni nähtävästi. Mutta tuota kesti vaan niin vähän aikaa, että se tuskin mainitsemista ansaitsee. Hänen päänsä kohosi entiseen kopeaan asentoonsa, ylähuulensa työntyi eteenpäin ja ilkeällä äänellä parkasi hän taas:
"Minä olen jo sanonut en tarvitsevani tehdä tiliä teoistani teille; muistattehan sen".
"Ohhoh, olethan sinä kopea puolestasi", lausui Antti ojentaen itseänsä; "on ennenkin nähty mokomia virkaheittoja, herra raukkoja, joita on kauluksesta kiini otettu".