"Venäjälläkö?" kertoi puhuja ja punastui korviansa myöten, sillä pisto oli liian helposti arvattava. "Ei, vaan täällä Suomessa tietääkseni".
"Jumala varjelkoon meitä sellaisista voudeista", huokasi Antti.
"Silloin luulisin paljoa paremmaksi olla venäläisten alamaisina".
"Niin minäkin", lisäsi Vappu.
Tuolla tavalla kohdeltuna yhtä mittaa, ei tämä entinen nimismies hetkiseen aikaa osannut mitään sanoa. Kiihkeänä käveli hän siis edes ja takaisin pirtin edessä ja loi kiukkuisia katseita milloin yhteen milloin toiseen noista kolmesta henkilöstä. Nämä istuivat vaan paikoillansa ja alkoivat taas omaa hiljaista keskusteluansa juuri kuin ei mitään olisi tapahtunut eikä ketään vierasta henkilöä lähelläkään olisi ollut.
"Niin", lausui Antti vähää kovemmin, jotta vieras edes ja takaisin astujakin sen selvästi kuuli, "se on siis päätetty, että teidän häänne vietetään joulun aikaan. Pekalle on luvattu entiset Veetun torpanmaat Paavolasta ja nehän ovat teille hyvin sopivat ja onhan Pekalla jo pieni tupansa johon…"
"Häätkö?" keskeytti kutsumaton vieras ja asettui hajasäärin seisomaan
Antin eteen. "Mitä tarkoitat häillä?"
"Pekan ja Annin häitä, tietääkseni", vastasi Antti vakaasti. "Sehän jo on päätetty asia se".
"Lienee kyllä teidän keskenne", vastasi herrasmies, ja katkera hymy ilkkui hänen huulillansa.
"Tarvittaisiinko siihen jonkun muun päätöstä myöskin?" kysyi Vappu.
"Tarvitaan kyllä", vastasi entinen nimismies.