"Kenen sitten?"
"Minun, tietääkseni".
Kaikki kolme katselivat toisiansa ihmetellen. Viimein huudahti Antti:
"Mies on tullut hulluksi, nähdäksemme!"
Nuo niin päättäväiset sanat suututtivat asianomaista hirveästi.
"Minäkö hulluksi?" parkasi hän kaikin voimin. "Sinä itse olet hullu, mutta en minä".
"Siltä näyttää kumminkin".
"Niin, hän ei ole oikein viisas, hän", päätteli Vappukin ja nyykäytti vielä päätänsä asian vakuudeksi.
"Minä näytän vielä teille, että olen viisas ihminen", ärjyi loukattu ja laski oikean kätensä Antin olalle; "minä tahdon…"
"Se on saman tekevä, mitä sinä tahdot, mutta älä tule minua niin lähelle", lausui Antti jotenkin ankarana, "taikka lähetän sinut sinne, missä saat tahtosi tarkemmin tietää".