"Mitä meidän nyt on tekeminen sitten?"
"Mitäkö… tekeminen… etkö sinä, joka mies olet, tiedä sitä?"
"Kyllä niin, mutta akoillahan on niin selvät päätökset kaikissa asioissa".
Tämä miellytti Vappua. Heti tuli hän lempeäksi ja hyvänlaiseksi nähdäkin kuin kuu lämpimillä öillä ja oli juuri lausua ehdoituksensa, kun Anni hänen ennätti.
"Meidän täytyy kai paeta, sehän lienee ainoa tehtävämme", lausui Anni.
"Paetako?" huudahti Vappu ja laski kätensä kopeasti lantioilleen. "siitä ei tule mitään niin kauan kuin minä olen joukossanne!"
"Mutta, äiti", lausui Anni melkein rukoillen kopean käskijän edessä, "mutta jos venäläiset tulevat kostamaan meille, silloinhan on meidän henkemme vaarassa".
"Olkoon, ottakoot sitten minkä ottavat", kopeili Vappu ja kohotti olkapäitään. "Mutta jos he vaan uskaltavat pistää tänne nenänsä, siinä on kysymys", jatkot hän ja asettui oikein sankarilliseen asemaan, "sillä näittehän, miten keikahti kumoon venäläinen heti ensi kerralla. Onhan meillä kaksi pyssyä; ukko ja minä kaadamme niillä ryntääjiä toisen toisensa jälkeen ja sinä, Anni, täytät pyssyjä, sillä minun luullakseni on asia autettu".
"Mutta olethan unhottanut, äiti, että heitä on liiaksi paljon kahdelle ampujalle", uskalsi Anni muistuttaa.
"Liiaksi paljon, liiaksi paljon! Minä lähetän hiiteen heidät, vaikka heitä olisi sadottaisin", vastasi miesmäinen vaimo, joka oli oppinut kotonansa hallitusta pitämään, jopa siihen määrään asti, että paikkakunnan asukkaatkin pitivät häntä perheen oikeana päänä ja puhuivat siis tavallisesti Vapusta ja hänen Antistaan, sen sijaan kun muutoin on tapana puhua päin vastoin; "sitä helpompi heihin on osata", jatkoi hän vielä ylönkatseellisesti.