"Pekka, Pekka!" — "Anni, Anni!" "mistä jouduit sinä tänne?" — "vielähän sinä olet hengissä!" ynnä muita semmoisia lauseita kuului sekaisin ja toisensa kohdanneet näkyivät olevan kyllin tyytyväisiä vaan paljaisin kysymyksiin ja huudahduksiin, sillä he kai pitivät toinen toisensa vastauksina tekemilleen kysymyksille tahi lienevätkö jättäneet vastaukset toistaiseksi, kunnes aikaa olisi enemmän.
Kun sitten tarpeellisimmat kysymykset olivat tehdyt ja innokkaimmat huudahdukset lausutut, sai Anni kertoa koko kohtalonsa alusta alkaen Spof'ille ja hänen miehilleen. Kun hän oli maininnut entistä nimismiestä, huudahti Pekka:
"Niin oikein, olinhan unhottaa koko asian! Meillä on kunnia tavata häntä itseä täällä ja kuulla asia hänen omasta suustaan, jos hän siitä voi enää mitään kuultavaa ilmoille saada, sillä minä tulin laskeneeksi yhden laukauksen hänen kehnoon ruumiisensa".
"Hui!" huudahti Anni, sillä hän ei uskonut voivansa olla turvassa niin kauan kuin semmoinen ihminen vaikkapa kuolleenakin olisi häntä lähellä.
Ja nyt lähtivät kaikki miehet kulkemaan puhuttua henkilöä kohden, johon Pekka ja Stooli kyllä osasivat, sillä aikaa kuin Anni jatkoi kertomustaan.
"Sepä luoti kohtasi oikeaan paikkaan!" lausui Spof, kun hän kaukaa näki entisen nimismiehen lepäävän nurmikolla. "Paha vaan, että luodin tuottama kuolema on liiaksi helppo rangaistus semmoiselle kavaltajalle".
Sillä kuolleelta jo näytti tuo kavaltaja, niin liikkumatonna lepäsi hän samalla paikalla, mihin Stooli ja Pekka olivat hänen jättäneet.
Mutta lähemmäksi tultua nähtiin kuitenkin jonkunlaisia elonmerkkejä hänen tuskasta vääntyneillä kasvoillansa ja hänen toinen kätensäkin, pistettynä nutun suojaan, liikkui juuri kuin se olisi sinne kokenut jotakin salata tahi sieltä jotakin salattua esiin ottaa.
Annia vavistutti tuollainen näkö; hän vetäytyi mahdollisimman lähelle
Pekkaa, joka rohkeana astui aivan onnettoman miehen viereen.
Kun haavoitettu näki nämä molemmat onnelliset seisovan vieressään, käänsi hän katseensa heitä kohden, lausui muutamia katkonaisia sanoja, joita kukaan kuulijoista ei tajunnut, mutta kolkoilta ne kuuluivat niin kuin ainakin kuolevaisen kostajan ääni. Yht'äkkiä ilmestyi hänen kätensä nutun alta; siinä oleva pistooli kääntyi sukkelasti onnellista paria kohden. Mutta sen huomasi Stooli, joka seisoi kuolevaisen toisella puolella ja piti sattumalta tarkalla silmällä hänen kaikkia liikkeitänsä, jotka hänestä tuntuivat hieman epäiltäviltä.