Ilma hoiperteli takaisin; silmissään kaikki musteni ja hän vaipui vuoteelleen. Mutta ei hän kauan siinä maannut, ennenkuin miehen ääni kuului pienestä akkunasta:
"Ylös, nyt on aika käsissä!"
Ilma hyppäsi ylös sekä meni akkunalle, jossa häntä kohtasivat vahtimassa olevan kasakan silmäykset, joissa hän selvään näki levottomuutta.
"Kiiruhtakaa, kiiruhtakaa!" kuiskasi sotamies matalalla äänellä. — "Meidän täytyy nyt, katteinin poissa ollessa, lähteä matkaamme."
"Eikö tämä olekaan mikään uni!" lausui Ilma, joka vielä oli puoleksi sekainnuksissaan Margunoffin sanoista. — "Pääsenkö siis irti hänestä, joka tahtoo perikatoani?"
"Pääsette!" vastasi kasakka pikaisesti. — "Vaan tehkää joutua, pukekaa yllenne nämä housut, tämä takki ja lakki ja vyöttäkää sapeli vyöllenne!"
Näin sanoessaan heitti vahti mainitut kapineet ovesta sisälle. Ilma hetken aikaa oli niin hämmästyksissään, ettei tiennyt mitä piti tekemän. Tosin olivat vaatteet nyt hänen edessään, vaan hän ei sentään oikein tiennyt uskaltaisiko jättää itsensä kasakan haltuun. Silloin Kotschoffskyn sanat juohtuivat hänelle mieleen, ja kaikki pelko hänestä katosi. Pian hän puki ylleen nuo välttämättömät esineet, sitoi vyön vyötäisilleen sekä läheni ovea. Hän säpsähti pelästyksestä, kun ovi, hänen siihen koskiessa, aukeni. Hän jo oli peräytymäisillään yrityksestään, kun kasakka, joka oli ollut oven takana lymyssä, astui esille sanoen:
"Oletteko valmis nyt?"
"Miksi ei ole ovi nyt lukittu?" kysyi Ilma hätäisesti.
"Vihan vimmoissaan ei katteini muistanut sitä lukita", vastasi kasakka. "Mutta tulkaa jo, jos tahdotte päästä vapaaksi."