"Vai niin", sanoi punatukkainen ja tuli kursailematta sisään. "Tulen vielä kerran luoksenne vierailulle. Tuloni syyn kyllä ymmärrätte, jos vähän tahdotte ajatella." Ja hänen huulensa levisivät ilkeään irvistykseen.
Ilma vetäytyi isoisän taakse. Hän pelkäsi todellakin Niiloa tässä silmänräpäyksessä.
"Asiasi kyllä tiedämme", vastasi vanha Yrjö, joka tuskin saattoi hillitä vihaansa. "Ja vastaukseni olet myöskin kyllin usein kuullut."
"No kun olette niin sananne pitävä, vanha Yrjö, niin voitte kernaasti maksaa minulle viime vuonna lainaamanne rahat. Kaksi kuukautta sitten on jo velka joutunut maksettavaksi."
Vanhan Yrjön kasvot tulivat ensin punaisiksi ja sitten valkoisiksi hänen vastatessaan:
"Ja kaksi kuukautta sitten sinä lupasit, että velka saisi olla, kunnes sota loppuisi. Voithan ymmärtää, että tällaiseen aikaan rahan hankkiminen on mahdotonta."
"Sen kyllä ymmärrän", vastasi Niilo ivaten. "Mutta silloin luulin, että Ilma ja sinä olisitte myöntyväisemmät. Sitäpaitsi ei lupaus ollut kirjallinen eikä se merkitse mitään oikeudessa."
Niilon puheen röyhkeä sävy saattoi Yrjö Kinnusen veren kiehumaan. "Viheliäinen lurjus!" huusi hän ja tarttui halkoon, jolla teki uhkaavia liikkeitä. "Sinä tiedät varsin hyvin, missä arvossa olet koko paikkakunnalla. Ja mistä olet rahasi saanut? Etkö luule tiedettävän, että isäsi varasti minkä jaksoi kruunulta. Ja että sinä et ole yhtään parempi, sen tietää jok'ikinen kylän poika ja tyttö."
Nyt loisti Niilon kavalissa silmissä sellainen sanomaton viha, että Ilma vetäytyi isoisänsä suojaan.
"Vai niin te puhutte", vastasi Niilo ivaten, jonkun verran toinnuttuaan. "Vielä saatte nähdä, kenenkä kanssa olette tekemisissä." Ja nyrkkiään puiden läksi hän ulos ja löi oven kiini, niin että koko tupa tärisi.