Kolme miestä, kaikki suomalaisia, pysähtyi vähän matkan päähän torpasta osittain nuorta metsää kasvavalle, osittain autiolle maakielekkeelle, joka pisti vain viidenkymmenen kyynärän päähän ulapalle päin. Tältä ylen kapealta kaistaleelta oli näköala kuitenkin vapaa; pohjoiseen näkyi edelleen Ruovettä, etelään Kurua sekä vielä sen eteläpuolella olevia seutuja. Idässä taas siintivät avarat vedet monimuotoisine vaihtelevine saarineen ja luotoineen, ja näiden takana oli epäsäännöllinen itäinen ranta kylineen, yksityisine rakennuksineen, vainioineen, niittyineen ja metsineen, joiden yläpuolelle siellä täällä kirkontornin kapea huippu kohosi kohti taivasta kuin sanaton rukous kaiken elämän alkuunpanijalle, tahi kevyt sininen sauhu liiteli ylös milloin nopeissa, milloin hitaissa kiemuroissa.
Auringonsäteiden kadotessa itäisten metsien taakse näkyivät ääriviivat vastakkaiselta rannalta vielä selvempinä.
Rotevin kolmesta miehestä oli mennyt maakielekkeen päähän asti. Pienet laineet melkein koskettelivat hänen jalkojaan. Hänen takanaan seisoi hänen hieman pienempi seuralaisensa ja kauempana niemekkeellä kolmas henkilö, jäntevä ja luiseva, supisuomalaisen miehen perikuva.
"Katsokaa", sanoi kielekkeen päässä oleva mies ja viittasi järvelle, "kauniimpaa seutua ei tässä maassa ole, ja pian kuitenkin vihollisen saaliinhimoiset laumat ovat sitä tuhoamassa ja…"
"Mutta sitähän meidän on estettävä", sanoi toveri.
"Niinpä niin", lisäsi toinen ja tarttui asetoverinsa käteen, "minä kyllä tiedän, että sinä, Spof, et väisty, milloin tosi on edessä. Suuresti minua lohduttaa myöskin se, että kansa tukee meitä niin paljon kuin mahdollista. Etkö sitä usko?"
"Sen tahdon uskoa", vastasi Spof, "muutoin meidän hankkeestamme ei olisi juuri mihinkään."
Kielekkeen päässä seisova roteva mies oli vääpeli Roth Porin rykmentistä ja Ruoveden komppaniasta, jota historioitsija on nimittänyt "urhoollisten kehdoksi ja opinahjoksi tässä sodassa."
Lapuan tappelun jälkeen rupesi Roth harkitsemaan rohkeaa suunnitelmaa. Partioretkiä tekemällä olisi viholliselle tuotettava mahdollisimman paljon vahinkoa. Hänen samanmielinen toverinsa suostui ehdotukseen, ja Adlercreutz, joka ymmärsi miten sovelias maa oli tällaiseen sodankäyntiin, kannatti heti tätä rohkeaa suunnitelmaa.
Roth pyysi ja sai 40 rykmenttinsä sotamiestä, jotka hän itse valitsi. Kun sanoma retkikunnasta tuli sotamiesten tietoon, koettivat he kaikki kilvan päästä mukaan, sillä vaarat ja seikkailut, mutta samalla suuri kunnia odotti näitä urhoollisia miehiä, onnistuisivatpa he yrityksissään tahi eivät.