"Tule tänne, Jussi", sanoi vihdoin pitempi, noin kahdenkymmenenneljän vuotias nuorukainen. "Täältä minä olen löytänyt hyvän piilopaikan, jota vihollisen on mahdoton keksiä."
Tiheän viidakon läpi, joka näytti siltä, kuin ihmisjalka ei olisi siihen koskaan astunut, tulivat molemmat pakolaiset pieneen onkaloon, joka oli niin matala, että he eivät voineet siinä seisoa suorina, vaan saivat olla joko kumarassa tahi kokonaan pitkällään.
"Uh", sanoi Onni ja heittäytyi melkein rentonaan epätasaiselle lattialle, "pahempaa retkeä en ole koskaan tehnyt."
"Enpä minäkään", vastasi Jussi, Onnin paras toveri ja osanottaja kaikkiin hänen uhkarohkeihin yrityksiinsä sekä mailla että vesillä.
Lukija on jo varmaankin arvannut, että Onni oli sama, jolta Kinnus-ukko oli kieltänyt kauniin tyttärensä.
Kun nuori karhunampuja, koko pitäjän reippain poika, joka asui Rajalahden kylän pohjoispäässä, tuli vanhan Yrjön luokse pyytämään Ilmaa omakseen, oli vanha soturi kohdellut häntä tavalla, joka loukkasi hänen arkatuntoista mieltään.
Yrjö oli näet syyttänyt häntä siitä, että hän ei ollut ryhtynyt mihinkään hyödylliseen työhön, vaan sen sijaan vetelehtänyt metsissä painiskellen villien petojen kanssa, eikä hän ottanut ollenkaan huomioon, että hän hävittämällä vahinkoeläimiä teki ympäristölleen varsin suuria palveluksia. Ja harmissaan siitä, että köyhä metsämies uskalsi kiinnittää katseensa tyttöön, joka kuitenkin hänen kuoltuaan saisi periä ei ainoastaan pientä torppaa, vaan hieman rahojakin, unohti Yrjö, että Onni oli kerran pelastanut hänenkin kolme lammastaan susien kynsistä. Mutta pääasia oli, että Onni oli köyhä eikä sen vuoksi voinut saada Ilmaa puolisokseen.
Tähän asti oli nuori mies ollut jotenkin levollinen, mutta kun Yrjö Kinnunen rupesi puhumaan hänen köyhyydestään, seikasta, jolle hän itse ei mitään mahtanut, kuohahti hänen mielensä. Ainoastaan tytön läsnäolo sai hänet estetyksi lausumasta kovia moitteita Yrjölle. Lähtiessään sanoi hän ainoastaan:
"No niin, ylpeilkää vaan, vanha Yrjö, mutta saattaapa tapahtua, että tulen kerran kotiin rikkaampana kuin aavistattekaan."
Nyt joutui ukko hämilleen ja huudahti juuri Onnin lähtiessä ovesta: "Niin, silloinhan saattaisi tapahtua, että voisit saada Ilman, mutta en minä silti lupaa."