"On."
Vanhan soturin kasvoille nousi polttava puna.
"Missä hän sitten on?" kysyi hän muutamia minuutteja epäröityään.
"Hän saapuu, kun vain punatukka Niilo on saanut ansaitun rangaistuksensa."
Tämän tiedon saatuaan Yrjö hengähti helpommin.
Kun Rothin määräämä aika oli tullut, ripustettiin Niilo vannomisistaan ja vastalauseistaan huolimatta lähimpään puuhun. Hänen kuolemansa varoitti kaikkia käymästä hänen jälkiään.
Tämän jälkeen Onni kiiruhti tupaan. Rinnallaan hän kantoi kunniamerkkiä Lapuan taistelusta. Saatuaan sen nähdä käänsi Yrjö pois päänsä hetkiseksi.
Mutta katkeruus, joka vieläkin asui hänen sielussaan, hävisi pian ja nähdessään Ilman toipuvan pyörryksistä ja rientävän Onnin rinnalle, liitti ukko heidän kätensä siunaten yhteen.
Onni otti sittemmin osaa kaikkiin taisteluihin, ja rauhanteon jälkeen hän tuli kotiin korpraalina, kaksi kunniamerkkiä rinnassaan.
Nuorten häät vietettiin kaikella sillä upeudella, minkä Yrjö Kinnunen voi hankkia, eikä hänen koskaan tarvinnut katua sitä, että oli antanut tyttärensä miehelle, jota ennen niin halveksivasti oli nimittänyt kirkonrotaksi.