— Kun kasakat eivät nähneet minussa elon merkkiä, annettiin minun jäädä paikoilleen. Kohta heräsin kuitenkin tuntoihini. Hyvän matkaa minusta olivat ryssät asettamassa tykkejään ampumakuntoon. Hiljaa konttasin rantaan, josta sitte eheänä pääsin Kauppilan puolelle. Hädin tuskin ehdin sieltä peräytyvän vartioväen turviin, —
Valter Jernfältillä ei ollut aikaa ruveta tarkemmin kyselemään asianhaaroja Katrilta, sillä suomalaisten täytyi tavattoman nopeasti vetäytyä varustustensa turviin. Mutta saadakseen tämän tehdä myöhemmin taistelun päätyttyä, käski hän Virran noidan erääseen turvalliseen paikkaan takimmaisten joukkojen luo.
Kohta tämän jälkeen tuli Sandels kivääri jalalla odottavien jääkärien luokse.
— No, pojat, — huusi hän, — tekeekö mielenne vielä tapella? —
— Tekee, kenraali! — huusivat urheat Savolaiset yhdestä suusta. —
Viekää meidät heti vihollista vastaan!
— Malttakaa tuokio! Hetki ei ole vielä lyönyt. Vihollinen on rikkonut välirauhan liian aikaiseen, mutta kun kello lyö yksi, silloin on meidän aikamme alkaa. —
— Onko siihen vielä pitkä aika? — uskalsi ukko Kokko kysäistä.
— Eihän toki, — vastasi Sandels hymyillen, — kohta se on käsissä. —
Tällä välin vyöryivät venäläisten laumat juoksuhautojen yli ja näyttivätpä mielivän päästä varustusten ampuma-aukkojenkin läpi.
Moni parrakas moskovalainen pyöräytti töppösensä taivasta kohden, mutta kymmenittäin tuli toisia kaatuneiden sijaan.