Vaikeampaa oli Onnin suoriutua temmellyksestä. Monet kerrat täytyi hänen puikahtaa puun taa kasakan keihään alta. Mutta kun Kokko ja Kärki, jotka loitompana olivat maksaneet viimeisen velan muutamille vihollisille, olivat huomanneet luutnantin ja Onnin uhkaavan vaaran, riensivät he kiiruimman kautta apuun. Kasakka kaatui toveriensa viereen.
Elkan ja Jemelan kaaduttua lakkasi vastustus kasakkojen puolelta.
Harvat elossa olevat otettiin vangeiksi.
Jemelan ja Valter Jernfältin taistellessa oli Olga vironnut tainnustilastaan. Suurimmalla jännityksellä, tuskin uskaltaen hengittää oli hän kamppailua seurannut ja heti kasakan kaaduttua huudahti hän:
— Kiitos Jumalan, ettei häntäkään enää ole! Isä raukkani lienee myöskin kuollut? —
— Taitaa olla, — vastasi Valter ja katsoi Elkaan, joka kuolleenakin molemmin käsin kouristi keihästä rintaansa vasten.
Virran sillalta raikkui samassa hurrahuuto, niin voimakas ja mahtava, että kaiku kiidätti sen melkein yhtä voimakkaana Jernfältin komennossa olevien jääkärien korviin, jotka nopeasti järjestyivät palatakseen jälleen pääjoukon yhteyteen.
Loppukuvaukseksi tästä taistelusta, joka on loistavampia, mitä Suomen joukko tämän sodan aikana suoritti, mainittakoon, mitä historioitsija Montgomery, joka itse oli läsnä taistelussa, sanoo:
— Useamman kuin 30 tulikidan jyske, tulen välke ja luotien viuhke 9,000 kivääristä, taivasta tavottelevat loimut palavista asunnoista — kaikesta tästä muodostui illan hämyssä näky, joka herätti tunteita, joita ei mitenkään voi kuvailla, ei koskaan unhottaa. Tämän merkillisen näyn sotaista juhlallisuutta lisäsi se itse viholliseenkin vaikuttava järjestys ja tyyneys, millä pohjalaiset ja jälellä oleva osa Kajaanin pataljoonaa liehuvin lipuin ja helisevin soitoin marssivat tappelutantereelle aivan kuin paraatikentälle, astumaan urhoollisten veikkojensa sijaan, jotka tähän saakka olivat vastustaneet venäläisten voimakkaita rynnäkköjä, mutta olivat nyt sekä perin uupuneita että ilman ampumavaroja. —
III.
Toinen peräytymisretki.