— Minut on lähetetty Ouluun oppimaan sotatemppuja, jotka osaan jo entuudestaan, — vastasi Onni harmistuneena. — Siikalahden Rujo-ukko opetti minulle sen taidon jo toista vuotta sitte. Nyt tahdon seurata Kokon ja Karen mukana ja… —
— No, no, hyv' on! — keskeytti Sandels, jolloin hänen totinen katseensa hieman kirkastui. — Mistä olet kotoisin? —
— Lehtoniemen kärestä. Iso-isä on nopein hiihtäjä Kuopion seuduilla. —
— Vanhako olet? —
— Kuudentoista, seitsemännellätoista. —
Kenraali mietti hetkisen, jonka jälkeen sanoi:
— Olkoon menneeksi! — Saat seurata mukana. Hae Kokko ja Kärki käsiisi ja laittaudu kuntoon. Lähtö tapahtuu kohta. —
Niin sanoen Sandels pyöräytti heponsa ympäri ja kiisi pois. Hän ehti kuitenkin kuulla Onnin huutavan täyttä voimiaan:
— Hurraa, hurraa! Nyt saan minäkin osaltani olla ryssiä hutkimassa! Ja sitte, — jatkoi hän itsekseen rientäen huimaa vauhtia kirkkomaalle takasin ystäviensä luo, — sitte pääsen käymään kotona tervehtimässä äitiä ja isoisää ja näyttämässä että olen sittenkin kelvannut sotamieheksi. —
Ja riemuissaan tästä viukoili hän pitkin askelin lumisella hautausmaalla pysähtyen viimein sille hautakumpareelle, jonne Kokko ja Kärki olivat ehättäneet hekin päästäkseen joutumasta kiinni uteliaisuudestaan.