Valter Jernfält kostui tämän jälkeen taudistaan aimo vauhtia. Mutta parantavana lääkkeenä tässä oli myöskin se, että molemmat tytöt joka päivä rohkasivat häntä iloisuudellaan.
Mutta tervehtymisen kanssa sai jalansijaa myöskin ajatus, että hänen oli jättäminen Niemi ja sen asukkaat, jotka jo olivat tulleet hänelle niin rakkaiksi.
Rakkain näistä kaikista oli kuitenkin Olga. Hän tunsi, miten lähtemättömäksi oli painunut tämän kuva hänen sydämmensä syvyyteen ja tämä huomio sai hänet aluksi aivan alakuloiseksi. Miten saisi hän tietää, olivatko hänen tunteensa löytäneet vastarakkautta? Olisikohan hän, kuten muutkin etelän lapset yleensä, epävakainen luonteeltaan? Jos neidolla nyt oli jotain hellempiä tunteita häntä kohtaan, niin mitenkä hän voisi olla varma siitä, etteivät ne kylmeneisi hänen poissa ollessaan.
Tätä ajatellessa tuntui niin kovin tuskalliselta.
Oli eräs päivä huhtikuun lopulla. Valter Jernfält tunsi itsensä nyt jo niin voimakkaaksi, että oli päättänyt etsiä käsiinsä sotatoverinsa. Tämä halu sai vielä kiihdykettä siitä, että hänen lähettämänsä tiedustelijat olivat saaneet selville, että Sandels oli murtautunut pois Oulunsalosta ja marssi nyt Ranssilaan päin.
Päivällispöydässä ilmasi Valter sedän perheelle päätöksensä lähteä matkalle seuraavana päivänä. Tuskin hän oli ehtinyt lausua loppuun ajatuksensa, kun hän huomasi miten liikutetuiksi molemmat tytöt tulivat hänen sanojensa johdosta. Amalia punehtui vienosti ja käänsihe syrjään, mutta Olga Pavlukan hienot kasvot sävähtivät kalman kalpeiksi. Siinä oli kylläksi. Nyt hän tiesi, että hänen tunteensa olivat saavuttaneet vastarakkautta.
— Siinä teet, poika, lemmon oikein, — virkkoi majuri. — Toimettomana täällä lojua ei ole mikään huvi. Saada nyt minun vaikka ihmeen kautta vasen käsivarteni takaisin, niin eipä tottavieköön kuluisi monta tuntia, kun olisin minäkin valmis lähtöön mukanasi.
Koko iltapuolen päivää vallitsi yleinen alakuloisuus pienessä perheessä. Amalia istui allapäin alakerroksen salissa ommellen niin vikkelään, että olisi luullut hänen pitävän saada työnsä määrähetkellä valmiiksi. Olga näyttäytyi harvoin alhaalla. Hän pysyttelihe enimmäkseen tyttöjen yhteisessä ylishuoneessa.
Kun luutnantti sattumalta kulki sen ohi, pysähtyi hän kuuntelemaan. Hän erotti selvästi nyyhkintää sisästä. Kaksi kertaa hän yritti lähteä pois, mutta viimein naputti hiljaa oveen. Hänen piti saada puhua kahden kesken kasakkaneidon kanssa ja hän tiesikin, että tämä se juuri siellä sisässä oli, koska oli nähnyt äsken ikään serkkunsa alhaalla salissa.
Ovi avautui ja Olga astui esiin. Ensi katsahdukselta Valteriin lensi hohtava puna hänen ihanille kasvoilleen.