Samassa lähenivät venäläiset torppaa.
— Saatana! — murahti Pekka Harinen heittäen kovasti voivottelevaan
Maaningan Vennuun halveksivan katseen. — Nyt se alkaa, Mikko.
Näytetään, että näissä pojissa on pontta enemmän kuin Antti Sormusen
rengissä ja tulevassa vävypojassa, senkin rahjuksissa. —
Pekka ja Mikko aikoivat juuri laukaista, mutta samassa pamahti metsästä pari laukausta. Kolme venäläistä kaatui ja muut alkoivat juosta kuin päättömät kanat, vaikka päällikkö pani parastaan saadakseen heitä pysymään järjestyksessä.
Syynä venäläisten häiriöön oli laukaus metsästä ja kaatuneet toverit sekä luutnantti Clementeoffin nopsa pistinhyökkäys.
Clementeoff oli näet ajoissa ehtinyt perille tehdäkseen jyrkän lopun venäläisten aikeista.
Kun Pekka Harinen näki suomalaisten hyökkäävän esiin, irroitti hän nopsasti teljen ovelta, putkasi sen auki ja törmäisi ulos huutaen:
— Hurraa! Meikäläiset ovat täällä! Kuolema ryssille! —
Äkkinäisen hyökkäyksen johdosta venäläiset hätääntyneinä syöksyivät suin päin metsään. Päällikkö latmisti ensimmäisenä.
Melkein samaan rymäkkään ehti luutnantti Burmankin. Nähtyään venäläisten pakenevan hän huudahti:
— Lempo jos pääsevät karkuun! Silloin varmaankin saavat tietää, että
Kuopiossa on varusasema! —