"Mutta koska häät vietetään?" kysyi Tommi.
"Ensimmäisenä helluntaipäivänä," vastasi Leena.
"Niin ensimmäisenä helluntaipäivänä," kertoi Risto.
"Pitkä kihlauksenaika," vastasi Tommi, "mutta olkoon minun puolestani, silloin on metsä nuorissa lehdissä ja nurmi tuoreessa ruohossa ihmislasten ilostella ja kisata."
Nyt syötiin ja juotiin, nuoret kuiskuttelivat omia asioitansa, ja illalla läksi onnellinen sulho kotiin, ja Tommi löi kätensä yhteen, ihmetellen sitä, kuin naiset tänään olivat häneltä voiton saaneet. Seuraavana päivänä toimitettiin askareita taasen tavan mukaan, mutta päivän työn loputtua nähtiin Leenan vielä uutterasti ompelevan ja kutovan. Tommi ei enää puhunut sanaakaan häistä, asia oli hänestä kuin unennäkö. Mutta Risto oli väsymätön huonekalujen valmistamisessa, ja oikea puuseppä oli hänellä siinä kohden apuna. Mutta pyhänä kiirehti hän metsänvartijan taloon ja vietti siellä suloista keskustelua pitämällä hauskaa aikaa, ja silloin lisäsi aina metsänvartija pakinaan jonkun sanan häistä.
VI.
Astukaamme vielä kerran Wellin taloon. Elinaa, nuorta nuorikkoa, pidetään siellä kaikissa kohden palvelustyttönä. Aamusta iltaan häärää hän talon askareissa, kaikkialla pitää hänen oleman. "Tule nuorikko, mene nuorikko," kuullaan talonemännän yhtämittaa käskevän, ja nuorikko noudattaakin käskyjä minkä ehtii, ei yksikään ole hänelle avuksi. Väliäpitämättömänä katselee Tahvo tätä ja viettää aikaansa lämpöisen kiukaan takana sillä aikaa kun nuorikko vetää vettä elukoille ja yksin nostelee raskaita korvoja; ompa hän talon miniä, ja semmoisena pitää hänen näkemän ja kärsimän tuskaa ja vaivaa. Illalla täytyy hänen työstä uupuneena polkea kehräspuita kello yhteentoista asti ja aamulla kukonlaulun ajasta taasen olla työssä; kyllä tuntuu orjuus raskaalta, mutta hän kantaa kärsivällisesti kantamistansa, arvellen mielessään: nuorikon aikakin kuluu kerran umpeen, ehkä tulee sen jälkeen iloisempia päiviä.
Mutta kova talonemäntä ei säälinyt nuorikkoa, vaan yhä karttuivat työt ja askareet karttumistansa, ikäänkuin kysyttäisiin tulen sammuttamista, ja Tahvon äreät sanat, kun hän päihtyneenä palaa kapakasta, ovat hänen ainoa lohdutuksensa. — Tahvolle, tälle raakile ihmiselle, onkin hän leikkikaluksi taloon tuotu, hänen pilantekonsa ja vihanpurkaamisensa esineeksi. Ainoastaan Antin kuullaan joskus ystävällisesti puhuttelevan nuorikkoa, mutta hänkin saa siitä vaimoltansa aika nuhteita. Oi vaivainen olento, parempi olisi sinun ollut Kalmulle jäädä, kuin olla täällä orjana. Orjat eivät tiedä muuta elämää kuin orjien, se on aikojen kuluessa käynyt heille kaikkien rakkahimmaksi.
Oi orjuus! kuinka paljon mutaa ja epäuskoa olet tuonut Viron maahan! kuinka paljon taikauskoa ja henkistä pimeyttä; Ja kuitenkin julkeevat kannattajasi väittää, että olet valistusta ja onnea meille tuonut. Niin, onnea kyllä tuojillesi, mutta helvetin Viron lapsille, joita sinä vieläkin kahleena rasitat, ja joitten mehu muita ravitsee ja ramukkaiksi tekee, kun itse yhä laihemmiksi käyvät. Venäjän väkevä kotka on kyllä monta hornan porttia avannut, joista vähäsen valoa on päässyt sisään; mutta Viron kansan omaksi huoleksi jää avaran akkunan hankkiminen, ja sen se ainoastaan valistuksen ja rahan avulla voi. Korjaa siis, Viron kansa, rahaa ja kouluta kansaa kasvavata, nuorisoa nousevata, silloin pääsee maasi orjuudesta, ja tiedottomuuden kahleet lankeevat, ja valkeuden edestä pakenee hengen kurjuus. Jätä kapakat tyhjiksi ja käy ennen kymmenen kertaa vuoteensa virolaisissa seuroissa ja juo niistä uutta voimaa taisteluun, sillä viina on sinun suurin onnettomuutesi, ja tiedottomuus raskain kahleesi. Oma tupa, oma lupa, ne olkoot sinun elämäsi huolena, ja ymmärtäväinen taloudenpito sinun kaunisteena ja seppeleenä.
Kalmun nuorikko kärsi paljon nostamisesta ja kantamisesta. Niistä hän sai vian ja niin pahankin, että juhannuksen jälkeen painoi silmänsä ikuiseen uneen. Nyt parkui kyllä Tahvo ja torui äitiänsä, mutta kuollut jäi kuolleeksi. Antti isäntä lohdutti itseänsä sillä että: oli kuolemalle määrätty. Mutta meidän täytyy lisätä: liian raskas työ kuoletti Elinan.