"Ne antoi minulle peltoni ja vähäksi osaksi myös kaupankäynti, väärällä en ole yhtäkään kopeikkaa saanut; ompa rahaa yltäkyllin ympärillämme, meidän käy sitä itsellemme korjaaminen taikka luotamme lykkääminen, jokainen ymmärryksensä ja huolenpitonsa mukaan."
"Talosi on siis velasta vallan vapaa?"
"Sitä kyllä ei, mutta velka, jossa se on, on aivan mitätön ja maksetaan kyllä pian Jumalan avulla."
"Ja siihen tarpeellisen rahamäärän toivot kai saavasi Leenan kautta."
"Sitä minä en yhtään ole ajatellut; enkä tiedäkään, onko teillä varoja; rahoja minä en ole havitellut, vaan on ymmärtäväinen ja hyvä nainen ollut ainoana silmänmääränäni. Minä puolestani, ja tyttärennekin, luulen, tyydymme parhain siihen, ett'ette anna ropoakaan myötäjäisiksi. Rahat eivät ole meitä yhteen liittänyt, vaan rakkaus."
"Noh rakastakaa sitte toisianne ja eläkää rikkaiksi, minulta ei tyttäreni saa ponsineulaakaan," sanoi Tommi nauraen.
"Sitä parempi," sanoi Risto vuorostaan nauraen, "mitä ihminen itse työllään saa, sitä hän ennen kaikkia rakkaana pitää; pyytäisin vieläkin saadakseni maksaa hääkustannuksetkin. Olen ajatellut niin: minä ensiksi tulen tänne, menen sitte armaan Leenani kanssa kirkkoon vihille, ja sitten menemme kaikki minun talooni, missä häät peri-virolaisella tavalla vietetään. Kaikista minä pidän huolta."
"Amen, niin tapahtukoon; minulta et saa muuta kuin vaimon."
"Muuta en ole pyytänytkään, ja nyt kilistämme vielä kerran lasiamme onneksemme."
"Leena ja akka, tulkaa tänne!" huusi Tommi, ja nuorten terveydeksi kilistettiin nyt neljää lasia.