"Älkää nyt, Jumalan tähden, minua kuolijaaksi rakastako. Mutta niin äkillistä kihlausta en olisi minä unessakaan voinut ajatella, ja sinä, tytär, olet nyt onnellinen?"
"Olen, isä, Lahvartin Ristoa olen kaikissa kohden esikuvana pitänyt, häntä olen joka päivä ajatellut, hän on ollut minun loistava kointähteni, nyt olen todellakin onnellinen."
"Ja sinä, Risto, myöskin?"
"Sitä ei tarvitse kysyä; sanalla sanottu; minä en olisi tänään perintötalon isäntänä, jollei tyttärenne olisi minua siksi tehnyt."
"Et suinkaan, Leena, ole Ristolle salaa rahaa lainannut," kysyi Tommi säikähtyen.
"Ei rahaa," vastasi Risto, "mutta jotakin rahaa kalliimpaa, se on, halua ja mielenvoimaa hankkia itselleni omaa tupaa ja oma lupaa, se on ollut minun onneni tie tähän saakka." Hän veti Leenan puoleensa, painoi häntä rintaansa vastaan ja suuteli häntä.
"Olkoon sitte siunaukseni teille suotu; mutta vatsani on tyhjä; naiset, tuokaa leipää pöydälle ja mitä muuta voitte matkaan saada."
"Mutta sano, Risto, kuinka rohkenit huoneeseni tuommoista tarkoittaen tunkeutua?"
"Rakkaus avaa kaikki ovet, rakkaus antoi minulle rohkeutta tunkeutumaan tästä ovesta sisään, ja vaikka se olisi ollut rautakangillakin suljettuna, varmaankin olisin keinon keksinyt murtautua sisään."
"Mutta sanopas minulle, mistä ne rahat otit, joilla talon ostit."