"En. Arvelin parhaaksi tavata teidät ensiksi. Varoituksen antaminen ja kaikki muu sopii paremmin teidän tehtäväksenne."
"Se on hyvä, mylord. Olen teille perin kiitollinen käynnistänne", virkkoi Matherfield. "Ilmoitamme teille kaikesta, mitä tapahtuu — Hill-kadulle. Ja nyt", hän jatkoi loordi Morradalen lähdettyä, "Westminsteriin, herra Hetherwick, 'Vihreään Jousimieheen' sen isännän Killinerin puheille!"
'Vihreä Jousimies' oli hyvä majatalo, jossa oli tarjoilutiski. Tämän lasiseinämien takana seisoi keski-ikäinen teräväkatseinen mies, joka heti tulijat nähtyään avasi vierashuoneeseen vievän oven ja opasti heidät yksityisasuntoonsa. Mitään virkkamatta hän osoitti kuulutusta, jossa tiedustettiin Ambrosea.
"Niin", sanoi Matherfield. "Juuri niin. Sain ilmoituksenne.
Luuletteko tuntevanne tämän miehen?"
"Tuossa kuulutuksessa olevan kuvauksen mukaan kyllä", vastasi isäntä. "Luullakseni hän on eräs mies — kaikesta päättäen herrasmies — joka viimeisten kuuden kuukauden aikana jokseenkin säännöllisesti kävi ravintolassani. Näin häntä vähäväliä viime kesän loppupuolelta asti — mutta viimeksi noin kolme viikkoa sitten."
"Ette sen jälkeen, niinkö?" kysyi Matherfield. "Kolme viikkoa sitten?"
"Suunnilleen. Niin — hän ei ole käynyt täällä senjälkeen. Mutta siihen saakka hän pistäytyi luonani aina neljä tai viisi kertaa viikossa. Komea, hieno mies — olette tuossa kuulutuksessa kuvaillut häntä tosiaankin sattuvasti. En tiedä hänen nimeään — vaihdoin kyllä tervehdyksen hänen kanssaan, mutta siihen tuttavuutemme supistuikin. Hän saapui aina samaan aikaan — yhden ja puolikahden välillä. Joskus hän otti lasin karvasta olutta ja leikkelevoileivän tai kaksi, joskus taas wiskyä ja soodaa sekä pari tai kolme korppua. Nautti kaikki seisoalta ja poistui. Ei puhunut koskaan paljoa. Pidin häntä jonakin herrasmiehenä, jolla oli toimi läheisyydessä ja joka halusi keskellä päivää haukata palasen ja juoda ryypyn ja siksi tuli tänne. Mutta minulla ei ole aavistustakaan, minkälainen liike hänellä saattoi olla lähiympäristössä. Hän ei tehnyt kauppamiehen vaikutusta, ymmärrättehän? Tekisi mieleni väittää, että hän oli jonkun vapaan ammatin harjoittaja. Aina perin hyvästi puettu — muodikkaasti. Mutta yhden omituisen seikan panin hänestä merkille."
"Minkä sitten?" tiedusti Matherfield. "Kaikesta on apua!"
"Niin", vastasi isäntä. "Huomasin, että hänen käsissään ja sormissaan oli tahroja — kaiken värisiä. Joskus ne olivat selvempiä kuin muulloin. Mutta aina niitä oli."
"Hm!" äänsi Matherfield. Hän ja Hetherwick vilkaisivat toisiinsa ymmärtävästi. Ja kun he muutamia minuutteja myöhemmin poistuivat majatalosta, kääntyi Matherfield Hetherwickiin päin varman näköisenä. "Alan tuntea, että loppu on lähellä! Tunnen sen, vaikkakaan en näe. Tahroja sormissa, kas siinä! Olemme ennenkin kuulleet niistä mainittavan, herra Hetherwick. Ja sanonpa teille, mitä se merkitsee. Jossakin täällä lähistöllä on paikka, jossa käsitellään kemikalioita — salaisesti, luulisin. Yksi siellä puuhailevista miehistä on Ambrose ja kenties Baseverie toinen. Ja juuri siellä Hannaford ja Granett olivat olleet sinä iltana, ja siellä he olivat saaneet myrkkyä — ja siellä epäilemättä ovat myöskin ryöstetyt naiset tällä hetkellä! No niin, tulkaa minua tapaamaan, heti kun lähdette liikkeelle huomenaamulla!"