"Hetkinen! Tunteeko hän teidät?"
"Hän saattaa juuri parhaiksi tuntea minut ulkonäöltä, mutta ei niin hyvin, että hän voisi epäillä mitään, jos hän näkisikin minut takanaan. En ole koskaan ollut asioissa hänen kanssaan, emmekä ole puhelleet keskenämme."
"No niin, jatkakaa! Minne hän osti matkalipun?"
"Warwick Avenuelle, herra. Sinne ostin minäkin tietysti. Sinne saavuttuamme seurasin häntä — turvallisen välimatkan päässä. Hän kääntyi kanavalle, meni sillan yli ja poikkesi St. Maryn rakennusryhmälle. Ja sinne hän meni sisälle."
Hetherwick vilkaisi Mapperleyhin. Tämä suvaitsi nyt iskeä silmää esimiehelleen, kunnioittavasti, mutta viekkaasti.
"Hän siis meni St. Maryn rakennusryhmään, niinkö?" sanoi Hetherwick.
"Suoraa päätäkö?"
"Suoraa päätä, herra — pääovesta. Kadun vastaiselta puolelta näin hänen puhuttelevan liveripukuista miestä — ovenvartijaa tai mikä hän lienee. Erotin sen selvästi lasioven lävitse. Sitten he yhdessä menivät hissillä ylös. Odotin senvuoksi vähän aikaa nähdäkseni, palaisiko hän. Hän palasi."
"Pianko?" kysäisi Hetherwick.
"Hän viipyi sisällä noin kymmenen minuuttia. Sitten hän tuli ulos, yksin. Tällä kertaa hän lähti toiseen suuntaan. Seurasin häntä Paddington Greenin halki Edgware-tien maanalaiselle asemalle, mutta siellä — no niin, puhuakseni totta, herra, siellä kadotin hänet näkyvistäni! Siellä oli melkoisen paljon väkeä, ja minä luulin hänen menevän etelään. Mutta varmaankin hän lähtikin länteen. Joka tapauksessa eksyin hänestä tyyten."
"No niin — luullakseni on tästäkin näkemästänne jo apua", kehui Hetherwick. "Mutta älkää hiiskuko tästä kellekään, Goldmark!" Hän kutsui Mapperleyn toiseen huoneeseen, antoi hänelle palkkiota avusta ja odotti, kunnes juutalainen konttoristin saattamana oli poistunut. "Yksitoista!" hän huomautti vilkaistuaan kelloonsa Mapperleyn palattua. "Mapperley, lähdemme ulos — St. Maryn rakennusryhmälle. Käytyämme siellä ja pistäydyttyämme sisällä olisi teidän parasta tulla muassani tänne ja yöpyä hätävara-vuoteelle — tarvitsen teitä huomenaamulla, jollen erehdy."