"Miksi olisi Ambrose vienyt sen pullon Westminsteriin?" kysyi
Hetherwick.
"Miksi hän ei olisi sitä tehnyt?" tokaisi Mapperley. "Henkilö, joka käyttää kiihoitusainetta, nauttii sitä vähintäänkin kolmesti päivässä — säännöllisesti. Hänen oli pidettävä pullo muassaan. Otaksuttavasti on samassa paikassa useampiakin samanlaisia tyhjiä pulloja."
"Missä se paikka on?" huudahti Hetherwick. "Missä?"
"Se on löydettävä", sanoi Mapperley auton pysähtyessä. "Mutta tämä on tässä."
Hetherwick opasti kumppaninsa Paddington Greenin poikki talolle, josta hän ja Matherfield olivat pitäneet silmällä vastapäätä olevaa vuokrakasarmia. Vaikka olikin myöhäistä, oli majatalon pitäjä vielä jalkeilla ja suostui Hetherwickin pyynnöstä lähtemään mukaan ystävänsä, rakennusryhmän isännöitsijän, puheille. Tämä oli illallisella. Hän söi edelleen, samalla kun Hetherwick, saaden siveellistä tukea majatalon pitäjältä, selitti hänelle asioita, mutta vihdoin hän antoi poskiensa jäädä pullolleen nielemättömästä ruoasta, jääden ällistyneenä ja ymmärtävän näköisenä tuijottamaan tärkeimpään vieraaseensa.
"Hitto soikoon! Aavistinkin, etteivät sen miehen asiat olleet oikealla kannalla!" hän jyräytti, iskien veitsensä päällä pöytää. "Sillä vaikka hän olikin täydellinen herrasmies, niin kuitenkin epäilin häntä vähän! Mutta hän puhui niin todenmukaisesti: hän tuli muka madamen puolesta noutamaan tämän asunnosta jotakin; hänellä oli madamen avaimet, ja hän antoi minulle madamen lähettämän kirjeen, jossa minun käskettiin päästää mies hänen asuntoonsa! Mitä muuta voin vaatia — ja mitä muuta tehdä — asiain niin ollen? Kysyn teiltä!"
Isännöitsijä otti povitaskustaan kirjekuoren, jonka luovutti Hetherwickille. Se oli taivaansininen, erittäin hienoa lajia, kuten sisällä oleva paperikin. Mutta siinä pisti heti silmään muuan erikoinen seikka. Postiarkin yläosasta oli viistoon leikattu pois puolentoista tuuman levyinen kappale, jossa kaiketi oli ollut jokin nimi tai osoite. Muuten kirje sisälsi vain lyhyen määräyksen, että sen tuoja oli päästettävä madame Listorellen asuntoon.
"Onko tämä madamen käsialaa?" kysyi Hetherwick.
"Varmasti", vakuutti isännöitsijä.
Hetherwick ojensi kirjeen kuorineen Mapperleylle, joka oli ojentanut kätensä saadakseen sen.