"Juuri niin, kumppani, se saattaa olla nainenkin", myönsi Matherfield. "Se on hyvin todennäköistä! Annamme hänen ottaa lokerosta haluamansa esineet ja lähteä tiehensä; me kaikki neljä seuraamme hänen kintereillään. Sillä aikaa kuin loordi Morradale ja minä olemme sisällä, olette te, herra Hetherwick, ja Quigman ulkopuolella, keskustellen keskenänne, ikäänkuin sattumoisin. Kun tulemme ulos — teidän molempien on pidettävä tarkasti silmällä sisäänkäytävää — osoitan minä teille, ketä olemme seuraamassa, ja teidän on pysyttävä hänen jälessään, minne hyvänsä hän menee. Mutta älkää tulko lähelle meitä — me olemme toisella, te toisella puolen katua. Jos väijyttävämme ottaa ajurin tai nousee omnibusvaunuun, on meidän tehtävä samoin. Mutta minulla on syytä uskoa, että hän kävelee."
"Miten lähdemme — kaikki yhdessäkö?" tiedusti Hetherwick. "Emmehän — se on vain pelkkä oletus — voi tietää — etteivät nämä henkilöt — heitä saattaa olla useampiakin — pidä meitä silmällä."
"Olen ajatellut sitäkin", vastasi Matherfield. "Ei. Menemme kukin itsekseen. Kello on nyt viisitoista minuuttia yli yhdeksän. Imperialin kassaholvien ovet avataan vasta kello kymmenen — missään tapauksessa ei kukaan pääse sinne sisälle ennen sitä aikaa. Lähdemme täältä liikkeelle yksi erältään. Kukin laittautuu Kingswayn päähän miten parhaaksi näkee. Heti sinne saavuttuani menen suoraan sisään ja pyrin johtajan puheille. Loordi Morradale tekee samoin niin pian kuin ehtii — me tapaamme toisemme johtajan huoneessa. Te kaksi puolestanne menette sinne miten haluatte — lentäkää, jos voitte, tai kävelkää pitkin syrjäkatuja! Mutta kohtaatte toisenne Imperialin sisäänkäytävän kohdalla täsmälleen kello kymmenen muka sattumalta, olette jäävinänne puhelemaan keskenänne ja pidätte silmällä ovea, tarkastaen kaikkia tulijoita ja menijöitä. Onko selvää? Siispä liikkeelle — yksi kerrallaan!" Tultuaan kadulle ja jäätyään omiin hoteisiinsa Hetherwick käveli vähän matkaa ja huusi sitten ajurin. Hän hymyili ajajalle tuttavallisesti.
"Teidän on autettava minua kuluttamaan neljäkymmentä minuuttia", hän selitti noustuaan rattaille. "Ajelkaa ympäri — missä haluatte — mutta meidän on oltava Holbornin ravintolan kulmassa täsmälleen kaksi minuuttia vaille kymmenen. Käsitättekö?"
Ajuri käsitti ja alkoi verkkaisesti ajaa pitkin pääkatuja ja valtaväyliä. Kaksi minuuttia vaille kymmenen hän pysähdytti ajoneuvonsa Holbornin ja Kingswayn kulmaukseen ja myhäili kyydittävälleen.
"Se kävi sekunnilleen, sir", hän ilmoitti, nyökäyttäen päätään läheiseen kelloon päin.
"Kelpo mies!" kehui Hetherwick, maksaen kyytipalkkaa jonkun verran yli taksan. Sitten hänen mieleensä välähti ajatus. "Kuulkaahan!" hän jatkoi tutunomaisesti. "Minun — ja erään toisen miehen — on ehkä seurattava muuatta henkilöä täällä piakkoin. Ajakaa vähän matkan päähän tuonne kadulle, pitäkää lippuanne alhaalla merkiksi, ettette ole vapaa, ja odottakaa; jos tarvitsen teitä, niin olen lähellä."
Mies osoitti ymmärtävänsä nyökkäämällä ja iskemällä silmää sekä ajoi hieman edemmäksi katukäytävän vierelle. Hetherwick lähti hitaasti astelemaan Kingswayn läntistä reunaa myöten. Juuri kun kello löi kymmenen, hän näki loordi Morradalen ilmestyvän yhdeltä suunnalta ja menevän kassaholvien pelottavan näköisestä ja juuri avatusta ovesta sisälle; Matherfield saapui toiselta taholta. Katsahdettuaan toisaalle Hetherwick huomasi vakavakasvoisen Quigmanin astelevan Parker-kadun nurkasta häntä kohti. Hetherwick meni häntä vastaan.
"Kas vain!" hän huudahti, näytellen hieman siltä varalta, että jotkut vihamieliset silmät tarkkailisivat häntä. "Ihan minuutilleen. Meidän kai olisi oltava muka keskustelevinamme, vai kuinka? Toiset menivät juuri äsken sisään."
"Näin heidät, sir", vastasi Quigman, seisahtuen katukäytävän reunakivelle ja ollen kiinnittävinään huomionsa kaikkeen muuhun, mutta ei siihen, mitä hän todellisuudessa tähyili. "Niin! Mutta nyt on kysymys siitä, milloin he tulevat ulos. Se saattaa tapahtua muutamien minuuttien kuluttua, mutta siihen saattaa kulua tuntikausiakin!"