"Tietysti katsoin!" vastasi Goldmark virnistäen. "Pencove-katu. Mutta on parempi kuvata sitä kuin mainita sen nimi. Älkääkä käskekö autonohjaajan viedä teitä sinne! Siellä ei ole tilaa kylliksi!"
Mapperley ei virkkanut mitään tämän neuvon johdosta, vaan kiiruhti pois Victoria-kadulle päin, ja Hetherwick kääntyi juutalaisen puoleen.
"Mennään tarkastamaan sitä paikkaa toistamiseen", hän sanoi. "Mutta kävelemme kumpikin erikseen — ainakin niin kauan kun olemme tällä kadulla. Menkää tuon nurkan taakse! Siellä yhdyn teihin."
Juutalaisen lähdettyä hän meni kadun poikki ja silmäili vielä kerran taloa, johon kookas nainen oli kadonnut. Se oli yhäti lujasti teljetty, ikkunat tiiviisti verhottuina, todella salaperäinen paikka. Hetkisen Hetherwick oli kahdella päällä, pitäisikö hänen jättää se silmällä pitämättä. Mutta Pencove-kadun varrella olevan muurin ja oven kuvaus oli kiihoittanut hänen mielikuvitustaan, ja hän asteli edelleen, kääntyi kadunkulmasta ja liittyi Goldmarkiin. Tämä lähti heti edelle, opastaen hänet sokkeloisille, harvinaisen likaisille ja vilkasliikkeisille kaduille, ja vihdoin muutamalle, muita kapeammalle kujalle, jonka kahden puolen sijoitetuissa teltantapaisissa kojuissa käheä-ääniset myyjät tarjosivat kaupaksi kaikenlaista huokeata rihkamaa. Hän oivalsi heti saapuneensa yhdelle noista taivasalle järjestetyistä myyntipaikoista, joita on niin runsaasti Lontoon vähävaraisessa ympäristössä ja joista saa ostaa kuuden pennyn paistinpannun sekä paperissa kärjistetyn kalan tai räikeävärisen kaulahuivin ja pilaantuneen appelsiinin samasta kojusta.
Pujottelehtien Issyn perässä katukiveystä reunustavien, tiheään ahdettujen kojujen sekä surkeiden kauppahökkelien välitse Hetherwick pian saapui sileälle muurille, josta juutalainen oli puhunut. Läheisyydessä olevat talot ja myymälät olivat vanhoja ja ravistuneita, mutta muuri oli joko uusi tahi sitten äsken korjattu ja vahvistettu. Se oli kahden rakennuksen välillä, joista toisessa oli sekatavara-, toisessa rautakauppa. Se oli lähes kymmenen metriä pitkä ja noin kolme metriä korkea; sen harja, kuten Goldmark oli maininnut, oli siroiteltu täyteen lasisirpaleita. Ovi, joka oli upotettu muurauksen pinnan tasalle, oli jykevätekoinen, vahvistettu metallikiskoilla ja äsken maalattu; lukko oli ilmeisesti patenttilukko. Hetherwickin silmään pisti heti muuan huomattava seikka — ovessa ei näkynyt merkkiäkään soittokellosta eikä kolkuttimesta.
"Nainen siis avasi oven ja meni tänne", virkkoi Hetherwick, kun hän ja Issy pysähtyivät.
"Niin, herra Hetherwick", vastasi Issy. "Hän itse avasi oven. Näin hänen ottavan avaimen taskustaan."
Hetherwick katsahti muurin harjalle.
"Mitähän tuon takana lienee?" hän jupisi. "Luonnollisestikin jonkinlainen rakennus." Hän puhutteli miestä, jonka koju oli juuri salaperäisen oven kohdalla ja jolla sillä hetkellä ei ollut ostajia. "Tiedättekö tästä paikasta mitään?" hän kysyi. "Mitä on tuon muurin takana? Minkälainen rakennus siellä on?"
Kojun omistaja silmäili Hetherwickia tarkoin äänettömänä. Päätellen, että kysyjä oli vaaraton henkilö eikä siviilipuvussa oleva poliisimies, hän irroitti kielensä kantimet.