"Tässä on varma todistuskappale!" hän huudahti. "He ovat olleet täällä. Tämä on neiti Han— tarkoitan neiti Featherstonen pussi — olen usein nähnyt sen hänellä. Siinä on hänen tavaroitaan — kukkaro, käyntikortti-kotelo ja niin edelleen. Se on jäänyt häneltä tänne."
"Niin, juuri niin!" myönteli Robmore. "Kuten jo huomautin, ovat he kaikki lähteneet kiireisesti. Luulen kaiken käyneen seuraavaan suuntaan. Kun nainen, joka tietystikin toimi noiden nais-parkojen vartijana, oli nähnyt, miten asiat Pencove-kadulla olivat, palasi hän tänne, pukeutui matka-asuunsa ja puikki tiehensä. Mutta ennen lähtöään hän oli siksi kiltti, että pistäytyi täällä, irroitti ketjun, nosti teljen pois ja avasi lukon. Sitten hän epäilemättä lähti laputtamaan minkä käpälistä pääsi, jättäen naiset tekemään mitä halusivat. Ja kun heillä oli hitunen tavallista järkeä, niin he, herra Hetherwick, tekivät kuten heidän pitikin — livistivät niin nopeasti kuin kykenivät. Niin on asia, sir."
Hetherwick pisti Rhonan käsilaukun taskuunsa ja siirtyi ovelle päin.
"Sitten minä lähden, Robmore", hän virkkoi. "Minun on koetettava saada selville, mihin he ovat menneet. Minusta tuntuu siltä, että he ovat rientäneet Penteneyn toimistoon. Menen sinne. Entä te?"
"Niin, minä palaan Pencove-kadulle", vastasi Robmore. "Siellä on yllin kyllin työtä. Mutta lähtekää te vain etsimään naisia, herra Hetherwick, teillä ei nyt ole täällä mitään tekemistä. Pidän konttoristianne ja juutalaisnuorukaista luonani jonkun aikaa — heistä saattaa olla hyötyä. Luullakseni saamme huomisiin lehtiin komeita uutisia, erittäinkin, jos Matherfieldia onnistaa, kuten hän uskoo."
"Miten aiotte menetellä tähän taloon nähden?" kysyi Hetherwick heidän laskeutuessaan portaita. "Luuletteko naisen palaavan?"
"Sitä hän ei kuolemakseenkaan tee!" vastasi Robmore. "Ei totisesti! Luulisin hänen kohta olevan Lontoon laidoilla — pohjoisessa, etelässä, idässä tahi lännessä. Mitenkö menettelen? Kah, panen oven lukkoon ja avaimen taskuuni. Meidän on tutkittava tätä taloa tarkoin."
Hetherwick sanoi hänelle jäähyväiset toistaiseksi ja riensi Victoria-kadulle, hypähti ensimmäiseen tapaamaansa vapaaseen autoon ja käski ohjaajan ajaa mahdollisimman vinhaa vauhtia Lincoln's Inn Fieldsille. Hän oli huolissaan Rhonan tähden, ja kuitenkin hän tiesi, että tyttö oli turvassa. Lisäksi hän oli utelias; hän tahtoi kuulla Rhonan kertomuksen, saada selville, mitä kulissien takana oli tapahtunut. Hän uskoi varmasti tapaavansa Rhonan Penteneyn toimistossa; tyttö ja madame Listorelle menisivät vankilastansa päästyään luonnollisestikin sinne.
Mutta konttoristi, jonka hän kohtasi heti syöksyttyään ulompaan toimistohuoneeseen, jäähdytti hänen intoaan pudistamalla päätään.
"Herra Penteney ei ole täällä, sir", hän vastasi. "Hän oli kyllä toimistossa vielä aivan äsken, mutta hänelle soitettiin, ja hän poistui heti senjälkeen. Ei; en tiedä, kuka hänelle soitti tai minne hän meni; hän näytti lähtiessään olevan hiukan kiihtynyt ja oli hyvin kiireissään."