"Huomasiko hän teidän nähneen, että hänen käsivartensa oli tatuoitu?"
"Ei; en usko hänen huomanneen sitä", vastasi Hudson. "Kaikkihan oli luonnollisesti ohi sekunnissa. En pienimmälläkään merkillä ilmaissut havainneeni mitään erikoista, eikä hän virkkanut mitään. Mutta — minä näin!"
Juuri sillä hetkellä tuli sisälle lisää vieraita, ja ravintoloitsija poistui huolehtimaan heidän tarpeistaan. Hollis ja Hetherwick siirtyivät tarjoilupöydän vierestä huoneen toisessa päässä olevaan hauskaan ja mukavaan soppeen.
"Kuka tämä nainen lieneekin ja missä hän lieneekin — kuten Hudson äsken sanoi", puhkesi Hollis puhumaan, "ei häntä pitäisi olla vaikea löytää, jos hän todella on jollakin tavoin sekaantunut Hannafordin salaperäiseen kuolemaan. Sellaisesta naisesta, jolla on sentapainen lähtemätön merkki käsivarressaan ja jonka muotokuva on äskettäin ollut sanomalehdessä, pitäisi olla helppo saada selko."
"Uskon pääseväni hänen jäljilleen kuvan avulla", arveli Hetherwick. "Sanomalehdessä julkaistun kuvan levy on nähtävästi valmistettu valokuvasta, joka selvyydestä ja huolitellusta työstä päättäen on jonkun ensiluokkaisen lontoolaisen liikkeen ottama. Kierrän kaikissa sellaisissa liikkeissä, heti kun ehdin takaisin Lontooseen. Saattaahan luonnollisesti olla niinkin, ettei hänellä ole ollut mitään tekemistä Hannafordin murhassa, mutta sittenkin on sitä jälkeä seurattava loppuun asti, kun sille kerran on lähdetty. No niin! Tehtäväni täällä näyttää olevan päättynyt — häneen nähden. Mutta on vielä eräs toinen asia — kerroin teille, että Hannafordilla Lontooseen saapuessaan oli sinetöity kuori, joka sisälsi selostuksen jostakin keksinnöstä ja joka on kadonnut jollakin selittämättömän kummallisella tavalla. Hänen pojantyttärensä kertoman mukaan hän teki keksintönsä — mikä se sitten lieneekin — puutarhassaan olevassa laboratoriossa. Ennen lähtöäni haluaisin nähdä sen laboratorion. Koska hän poistui sieltä vasta vähän aikaa sitten, on kaikki oletettavasti vielä jotakuinkin samassa kunnossa kuin silloin, kun hän luopui entisestä asunnostaan. Missä hän asui?"
"Hän asui kaupungin laidalla", vastasi Hollis, "vanhassa talossa, jonka hän osti muutamia vuosia sitten. Tunnen sen ulkoapäin varsin hyvin, vaikka en olekaan koskaan käynyt siellä sisällä. En luule, että sitä vielä on vuokrattu, vaikka kyllä tiedän, että siitä on ilmoitettu täkäläisissä sanomalehdissä. Lähdetään ensin murkinalle 'Valkoiseen Karhuun' ja ajetaan sitten sinne katsomaan, mitä saamme aikaan. Haluaisitte kai saada jonkunmoisen aavistuksen Hannafordin keksinnön laadusta?"
"Juuri niin", myönsi Hetherwick. "Jos salaisuus oli niin arvokas kuin hän sanoi pojantyttärelleen, niin silloin hänet on voinut murhata joku, joka tahtoi saada sen yksinomaan omaksi omaisuudekseen. Joka tapauksessa se on toinen jälki, jota on noudatettava."
"En ole milloinkaan kuullut puhuttavan, että Hannaford oli keksijä tai kokeilija", huomautti Hollis. "Mutta minähän tunsinkin häntä hyvin vähän muutoin paitsi virka-asioissa: hän, hänen pojantyttärensä ja vanhahko nainen, joka heillä oli taloudenhoitajattarena, olivat hiljaista väkeä. Tiedän, että hän kasvatti pojantyttärensä lapsesta saakka ja antoi hänelle koko lailla hyvän kasvatuksen tyttöopistossa, mutta muutoin supistuvat tietoni heidän yksityisistä asioistaan hyvin vähiin. Otaksuttavasti hän työskenteli mainitsemassanne laboratoriossa huvikseen joutohetkinään."
"Hän harrasteli kemiaa, mikäli minä olen saanut selville", selitti Hetherwick. "Ja jollei laboratoriota ole repostettu, niin kenties löydämme sieltä jotakin, mikä antaa meille vihjauksen."
Hollis näytti miettivän minuutin tai pari.