"Niin, se! Siitä oli sanomalehdissä vähän aikaa takaperin."
"En ole varsin uuttera sanomalehtien lukija. Mikä se on?"
"Niin, hän perusti Riversreade courtin lähelle hoitolan haavoittuneita upseereja varten. Siellä likeisyydessä oli joku iso maalaisrakennus tyhjänä — sitä ei saatu vuokratuksi eikä myydyksi. Hän osti sen, korjautti ja kalusti sen, palkkasi sinne sairaanhoitajattaria sekä palvelusväkeä ja sai sille sotaministeriön siunauksen. Se on luullakseni soma, hauska paikka, ja hän maksaa kulungit."
"Hän harrastaa siis hyväntekeväisyyttä?"
"Siltä näyttää. Ja helppoa se onkin, kun on käytettävissä pari miljoonaa. Mutta hyödyllistä se on joka tapauksessa."
Boxley poistui kohta senjälkeen, ja ihmeissään kuulemastaan ja nyt kiihkeästi haluten tietää, olivatko lady Riversreade ja rouva Whittingham sama henkilö, meni Hetherwick tupakkahuoneeseen ja otti käsiinsä Times-lehden numeron enemmän tottumuksesta kuin varsinaisesta lukemishalusta. Hänen katseensa osui melkein heti siihen nimeen, joka juuri silloin askarrutti hänen ajatuksiaan — se oli kapiteleilla painettuna ilmoituksen otsikossa:
"Lady Riversreaden haavoittuneiden upseerien hoitolaan, Surreyssa, halutaan heti paikalla-asuva naiskirjuri, joka on täydelleen perehtynyt kirjanpitoon sekä kirjeenvaihtoon ja on hyvin harjaantunut pika- sekä konekirjoittajatar. Ranskan- ja saksankielen taitoiselle annetaan etusija. Tiedustaa sopii suullisesti joka päivä tämän viikon aikana kymmenestä kahteentoista ja kolmesta viiteen lady Riversreadelta Riversreade courtissa, Dorkingissa."
Hetherwick viskasi lehden syrjään, poistui kerhosta ja osti ensimmäiseltä kohtaamaltaan sanomalehti-myyjältä toisen numeron samaa lehteä. Se kädessään hän hyppäsi vuokra-autoon ja ajoi Surrey-kadulle, pohtien mielessään, vieläkö hän tapaisi Rhona Hannafordin Malterin hotellissa. Häntä onnisti — tyttö ei ollut vielä poistunut — ja seuraavien minuuttien aikana hän esitti Rhonalle lavean ja tarkan selostuksen kaikesta siitä, mitä oli puuhannut sen jälkeen, kun he olivat viimeksi olleet puheissa keskenään. Tyttö kuunteli hänen kertomustaan Sellithwaitesta ja hänen senaamuisista huomioistaan hiukan kummastuneen näköisenä.
"Miksi näette näin paljon vaivaa?" hän kysyi äkkiä ja suoraan. "Te teette enemmän, syvennytte tähän asiaan enemmän kuin poliisit. Matherfield kävi täällä tänä aamuna kertomassa, kuten hän sanoi, kuinka he edistyvät. He eivät edisty lainkaan! He eivät ole saaneet selville mitään; he eivät ole kuulleet, eivät saaneet vähääkään selkoa junassa näkemistänne eivätkä Victoria-asemalla olleesta miehestä — he ovat aivan samalla kohdalla kuin alussakin. Mutta te — te olette saanut selville koko joukon. Miksi työskentelette tässä jutussa niin tarmokkaasti?"
"Se lienee pantava ammattiuteliaisuuden laskuun", vastasi Hetherwick hymyillen. "Juttu kiinnittää mieltäni. Hirveästi! Minähän olin myöskin junassa samoin kuin se mies, jota ei ole löydetty. Niin, ja nyt — kun olen päässyt näin pitkälle, tahtoisin teitä mukaan."