"Joko Matherfield lähti, sir?" hän kysyi. "Kuulin oven käyvän."
"Hän meni", myönsi Hetherwick. "Hänen odottamansa henkilö ilmestyi äkkiä, ja Matherfield lähti hänen jälkeensä."
Isäntä, silonaamainen, kepeäkäyntinen mies, hymyili taaskin.
"Noilla poliisimiehillä on omituisia hommia!" hän huomautti. "Outoa puuhaa, katsella koko yö ikkunasta! Olin juuri tulossa keittämään teille kupin kahvia", jatkoi hän. "Valmistan sen muutamissa minuuteissa, jos suvaitsette. Tai kenties teetä? Ehkä pidätte teestä enemmän."
"Olette kovin ystävällinen", vastasi Hetherwick. "Mutta totta puhuen menen mieluummin kotiin ja paneudun nukkumaan. Mutta suuri kiitos silti!"
Silkasta hyväntahtoisuudesta hän sitten sujautti setelin miehen kouraan, sanoi hänelle hyvästi ja poistui. Myöskin hän meni samaan suuntaan, johon lady Riversreade takaa-ajajineen oli kadonnut. Mutta hänen saavuttuaan Harrowtien kulmaukseen ei heistä näkynyt jälkeäkään, ei oikealla eikä vasemmalla. Tie ei kuitenkaan ollut tyhjä; työläisiä oli jo menossa varhaisiin aamutehtäviinsä, ja lähellä kaupungintalon kulmausta käytteli kadunlakaisija uutterasti luutaansa. Hetherwick meni hänen luokseen.
"Näittekö juuri äsken rouvashenkilön ja hänen jälessään herrasmiehen tulevan St. Maryn pengermältä?" hän tiedusti. "He olivat pitkiä ihmisiä kumpikin."
Mies nojautui luutaansa, kääntyi puolittain ja osoitti
Paddington-sillalle päin.
"Kyllä näin heidät, herra", hän vastasi. "Kookas rouvashenkilö, kantaen pientä käsilaukkua. Meni tuon sillan ylitse Paddingtonin asemalle päin. Ja hänen jälkeensä Matherfield."
"Kas! Te tunnette hänet, niinkö?" huudahti Hetherwick kummastuneena.