Mies heilautti peukaloaan läheisen poliisiaseman suuntaan.
"Hän oli ennen kersanttina tuolla, Matherfield", hän selitti. "Tunnen hänet varsin hyvin! Kerran hän vei minut putkaan — minut ja erään toverini — kun olimme vähän juhlatuulella. Viisi shillingiä ja kulut saimme siitä. Mutta en kanna hänelle kaunaa, en kannakaan! Kiitos, herra!"
Hetherwick jätti jälkeensä toisen juomarahan ja lähti verkkaisesti astelemaan Edgware-tielle päin. Maanalaisella radalla alkoi liikenne parhaillaan; hän nousi etelään päin menevään junaan ja ajoi Charing Crossille, jatkaen sieltä matkaansa Templeen. Kello kuusi hän heittäytyi vuoteeseensa ja nukkui sikeästi, kunnes neljä tuntia myöhemmin kuuli Mapperleyn liikkuvan viereisessä huoneessa.
Mapperley, jonka työskentely Hetherwickin luona oli suureksi osaksi tyhjäntoimittamista, luki huvikseen sanomalehteä isäntänsä astuessa sisään. Hän laski lehden syrjään ja katsahti Hetherwickiin tietävän näköisenä.
"Sain viime yönä joitakuita lisätietoja", hän ilmoitti, "siitä miekkosesta, jota tuonnottain vainusin".
"Miten ne saitte?" kysyi Hetherwick.
"Pistäydyin hetkiseksi Vivianiin", vastasi Mapperley. "Siellä on eräs tuttavani, erään Flowers-nimisen kirjurin konttoristi. Se Baseverie on kerhon osakas — jonkunlainen johtaja luullakseni."
"Mihin aikaan olitte Vivianissa?" tiedusti Hetherwick. "Myöhään vai aikaisin?"
"Aikaisin — sikäläisistä", vastasi Mapperley.
"Näittekö miehen siellä?"