"Taivaan tähden, herra Hetherwick, antakaa minulle tilkkanen tuota wiskyä!" hän huudahti. "Olen lopen väsynyt — ja peräti pettymyksenkin vallassa! Millaisen päivän olenkaan viettänyt vainutessani sitä naista! Ja yksin Jumala tietää, mitä se kaikki merkitsee — minulla ei siitä ole aavistustakaan!"
Hetherwick tarjosi ilmeisesti perin uupuneelle vieraalleen wiskyä ja soodaa, odottaen sitten, kunnes tämä oli juonut siitä kelpo siemauksen. Sitten hän istuutui omalle tuolilleen ja otti piippunsa.
"Teillä ei taitanut olla varsin myötäinen päivä, Matherfield", hän virkkoi. "Toivottavasti se ei ollut tyyten harhaantunut ote."
"Siihen se päätyy sittenkin!" tuskitteli Matherfield. "Ajatelkaahan! Näin vaivaa loputtomasti, ja sitten hän pujahti tiehensä aivan nenäni edestä! Mutta kerron teille kaikki, juuri sitä varten poikkesin luoksenne. Kun tulin ulos talosta St. Maryn pengermän varrella, kääntyi hän parhaillaan kadunkulmauksesta oikealle, Bishop-tien suunnalle. Minä tietystikin seurasin häntä. Hän meni sillan ylitse — ison rautatiesillan — ja lopuksi Paddington-asemalle. Päättelin hänen aikovan keskikaupungille jollakin varhaisella aamujunalla. Hän meni asemalle ensimmäisen luokan lippukonttorin kautta; en ollut montakaan metriä häntä jälempänä. Mutta pysähtymättä sinne ostamaan junalippua hän asteli suoraan konttorin lävitse saapuvien junien sillalle ja kutsui vuokra-auton. Seuraavalla minuutilla hän oli noussut siihen ja kiitänyt tiehensä. Kaikeksi onneksi oli ihan lähellä toinen auto. Huusin sen luokseni ja käskin ohjaajan pysyttää ensinmainitun auton näkyvissä ja seurata sitä, minne se suuntaisikin matkansa. Niin jatkettiin taaskin ajoa toistamiseen! Ja sen loppupää oli — Waterloon asema!"
"Hän kai oli menossa kotiinsa", huomautti Hetherwick, kun Matherfield keskeytti puheensa tarttuakseen lasiin. "Dorkingiin päästään Waterloon asemalta."
"Ei hän aikonut mihinkään Dorkingiin", vastasi Matherfield. "Pian sain sen selville. Vaikka olikin varhaista, oli asemalla koko joukko väkeä, ja hänen mennessään lippukonttoriin, onnistui minun pysytellä hänen kintereillään — joka tapauksessa kyllin lähellä kuullakseni hänen kaikki, sanansa. Hän pyysi ensimmäisen luokan menopilettiä Southamptoniin."
"Southamptoniin!" huudahti Hetherwick. "Hm!"
"Southamptoniin!" toisti Matherfield. "Ensimmäisen luokan menopiletti Southamptoniin. Hän otti lipun ja lähti kävelemään vilkaisemattakaan sivuilleen; hän ei kertaakaan katsahtanut minuun. No niin, kuten jo eilen sanoin, en hevillä luovu kesken aloittamastani puuhasta. Niinpä nytkin harkittuani minuutin ajan ostin lipun Southamptoniin — kolmannessa luokassa. Sitten poistuin ulos katsomaan ilmoitustaulua. Southampton 5.40. Silloin oli 5.25. Menin senvuoksi puhelimeen, soitin päämajaamme, ilmoitin, että olin seuraamassa jälkiä ja ettei minua tarvinnut odottaa sinne koko päivänä. Sitten ostin aikataulun ja pari sanomalehteä kirjamyymälästä, joka juuri avattiin, ja menin junalle. Matkustajia oli aika paljon. Juna ei vielä silloin ollut saapunut sillalle; kun se parin minuutin kuluttua tulla porhalsi, odotin, kunnes hän astui vaunuun; häntä oli helppo pitää silmällä hänen pituutensa nojalla. Hyppäsin tupakkavaunuun vähän edemmäksi junan jälkipäähän, ja lähdimme asianmukaisesti liikkeelle. Totta pulmakseni aprikoin mielessäni, mihin oikeastaan olin matkalla! Mutta aioin mennä mihin hyvänsä hänen perässään."
"Vaikka pois Englannistako?" kysyi Hetherwick hymyillen.
"Niin, ajattelin sitä!" myönsi Matherfield. "Hän saattoi koettaa pudistaa tämän maan tomut jaloistaan, sikäli kuin minä tiesin. Se saattoi minut silmäilemään höyrylaiva-tietoja sanomalehdestä, ja näin, että Tartarian piti lähteä Southamptonista New Yorkiin kello kahden vaiheilla samana iltapäivänä. No, oli hyvinkin mahdollista, että hän aikoi matkustaa sillä laivalla jostakin syystä, erittäinkin jos hän oli sama rouva Whittingham, joka oli esiintynyt Sellithwaitessa kymmenen vuotta sitten. Minä, nähkääs, mietin seuraavaan tapaan: jos hän on silloinen rouva Whittingham, niin hän on kyllin älykäs tietääkseen, etteivät tässä maassa rikosasiain syytökset vanhene ja että hänet vielä voidaan pidättää, vetää oikeuden eteen ja tuomita; otaksuttavasti hän myöskin tietäisi, että tämä Hannafordin juttu kiinnittäisi huomion uudelleen hänen pikku asiaansa ja että hän on vaarassa. Toiseksi olin kehittänyt erään ajatuksen hänestä ja Baseveriesta. Mistä tiedämme, ettei Baseverie ollut hänen rikostoverinsa Sellithwaitessa tehdyssä petoksessa? Useimmissa senlaatuisissa tapauksissa on naisella rikostoveri näkymättömissä — Baseverie saattoi silloin olla rouva Whittinghamin kanssa yhdessä juonessa. Ja nyt hän on saattanut saada jotakin vihiä, jonka nojalla hän on varoittanut naista kehoittaen häntä livistämään, vai mitä?"