"Se kuulostaa mahdolliselta, Matherfield", myönsi Hetherwick. "Niin — hyvinkin mahdolliselta."
"Asia saattaa olla niin", tehosti Matherfield. "Olemmehan antaneet sanomalehtimiehille koko joukon tietoja. Minä kannatan sitä, että käytetään hyväksi sanomistoa; siitä on arvokasta apua joskus, ehkä yleensä, mutta erinäisissä tapauksissa voidaan siinä mennä liian pitkälle; silloin niin sanoakseni annetaan arvokasta apua viholliselle. Emmeköhän vain ole tässäkin jutussa ilmaisseet liian paljon sanomalehtien uutistenhankkijoille? Olemme esimerkiksi kertoneet heille Hannafordin muistikirjan välistä löydetystä muotokuvasta ja sinetöidystä kuoresta, joka luultavasti sisälsi hänen keksintönsä selostuksen. Kaikki se on ollut sanomalehdissä, vaikka ne tosin eivät sepittäneet siitä paljoakaan tekstiä. Mutta sitä oli sittenkin kylliksi jokaiselle, joka seurasi juttua tarkoin. Jos nyt oletamme, että Baseverie oli rouva Whittinghamin rikostoveri kymmenen vuotta sitten ja että hän on lukenut kaiken tämän sekä nähnyt muotokuvan jäljennöksen, niin eikö hän olisi oivaltanut, että nainen oli vaarassa, ja varoittanut häntä? Minusta se on todennäköistä ja toivoisinpa, ettemme olisi niin auliisti antaneet uutisiamme sanomalehdille. Olen kuitenkin hyvilläni siitä, etten ole kertonut heille yhdestä seikasta — Granettin asunnosta löydetystä lääkepullosta! Siitä ei toistaiseksi ole aavistustakaan muilla kuin minulla, teillä ja lääkäreillä."
"Luuletteko, että tämä nainen — nykyinen lady Riversreade, entinen rouva Whittingham — matkusti Southamptoniin ja mahdollisesti edemmäksikin Baseverielta saamansa vihjauksen johdosta?" sanoi Hetherwick miettivästi.
"Olen ajatellut niin", vastasi Matherfield. "Luonnollisestikin on siinä melkoisen paljon otaksumista, mutta tässä jutussa emme pääse mihinkään ilman otaksumisia. Lady Riversreade oli aikaisemmin rouva Whittingham. Rouva Whittingham teki näppärän petoksen Sellithwaitessa ja pääsi livistämään saaliinensa. Baseverie oli hänen rikostoverinsa. Nyt, kymmenen vuoden kuluttua, on rouva Whittinghamista tullut mylady Riversreade, hyvin varakas nainen. Hänen luonaan Riversreade courtissa pistäytyy äkkiarvaamatta Baseverie, jonka ensimmäinen käynti saattaa hänet silminnähtävästi kiihdyksiin. Mies tulee toistamiseen. Kolmantena iltana senjälkeen nähdään lady Riversreaden tulevan kerhosta, jossa Baseverie oleksii paljon. Nainen viettää suurimman osan yöstä vuokra-asunnossa eräässä Lontoon hiljaisessa osassa ja seuraavana aamuna livahtaa niin varhain kuin kello viisi satamakaupunkiin — Southamptoniin. Mikä johtopäätös on vedettävä? Se, että hänen matkansa Southamptoniin on varmasti jossakin yhteydessä sen kanssa, että Baseverie kävi hänen luonaan ja hän Vivianissa!"
"Minusta tuntuu, että siinäkin on perää", sanoi Hetherwick. "Mutta olemme matkalla Southamptoniin. Jatketaan sitä!"
"Juna oli oivallinen", jatkoi Matherfield. "Saavuimme Southamptoniin vähää vaille kahdeksan — minuutin tai parin myöhästyneinä. Minulla oli nälkä ja jano; olin senvuoksi iloinen, kun näin myladyn pistäytyvän ravintolahuoneeseen heti vaunusta lähdettyään. Niin tein minäkin. Olin varma siitä, ettei hän lainkaan epäilisi minun kaltaistani tyyntä, tavallisen näköistä miestä. Jos hän suvaitsisi vilkaista minuun — hän oli perin kopealta näyttävä nainen, sen huomasin — niin hän pitäisi minua kauppamatkustajana. Emmekä olleetkaan kovin kaukana toisistamme ravintolassa; hän istui pienen pöydän ääressä, nauttien teetä ja jotakin syötävää; minä olin tarjoilupöydän vieressä. En tietystikään pienimmälläkään merkillä ilmaissut kiinnittäväni häneen lainkaan huomiota — mutta sain tarkastella häntä läpikotaisin pariin, kolmeen otteeseen. Hän on todella komea, siitä ei ole epäilystäkään, herra Hetherwick — hyvin säilynyt nainen! Mutta senhän olette nähnyt itsekin."
"Teidän tulee muistaa, että olen nähnyt hänet vain kahdesti", huomautti Hetherwick nauraen. "Kerran Victoria-asemalla, kun neiti Hannaford osoitti hänet minulle; toisen kerran toissayönä kehnossa kaasuvalossa. Muuten luotan sanaanne, Matherfield. No, entä kuinkas sitten kävi?"
"Niin, hän ei hätäillyt juodessaan teetään ja syödessään voileipiään", jatkoi Hetherwick. "Kaikki hänen liikkeensä olivat perin verkkaisia, sen vakuutan teille. Vihdoin hän lähti — minä tietysti perässä, ikäänkuin sattumalta ja huolettomana. Southamptonin läntinen asema, jolle juna meidät toi, on, kuten tiedätte, jonkun matkan päässä kaupungista, ja otaksuin hänen ottavan auton. Mutta niin hän ei tehnyt, vaan poistui asemalta jalkaisin. Niin minäkin — parin-, kolmenkymmenen askeleen päässä hänen jälessään. Hän ei kiirehtinyt; minusta hän tuntui tahallaan vitkastelevan. Vihdoin välähti mieleeni syy — hän odotti liiketoimistojen avaamista. Siinä olin oikeassa: heti kun kello löi kymmenen, hän joudutti kävelyään ja oikaisi suoraapäätä määräpaikkaansa. Ja arvatkaapa, mikä se oli!"
"En osaa aavistaakaan", virkkoi Hetherwick.
"Valkoisen Tähden laivayhtiön toimisto!" ilmoitti Matherfield. "Hän meni suoraan sinne ja astui heti sisälle! Minä luonnollisesti jäin odottamaan ulkosalle sellaiseen paikkaan, josta hän ei näkisi minua tullessaan jälleen ulos. Hän viipyi sisällä parikymmentä minuuttia. Palattuaan hän kääntyi toiseen osaan kaupunkia. Ja lähellä vanhaa porttia tai puomia — tai miksi sitä nimitettäneen — joka sulkee kadun, kadotin hänet näkyvistäni — lopullisesti!"