"Sattui kai joku poikkeuksellinen syy, Matherfield", huomautti
Hetherwick. "Miten se kävi?"
"Oman typeryyteni vika!" murahti Matherfield. "Siirsin katseeni hänestä erikoisen sankassa väkijoukossa — kaupungissa alkoi liike olla hyvin vilkasta. Satuin vain sallimaan huomioni kiintyä toisaalle — ja hän oli poissa! Aluksi luulin hänen poikenneen johonkin myymälään. Pistäydyin useissa — niin uskallettua kuin se olikin — mutta häntä ei näkynyt, ei kuulunut. Vetelehdin sinne tänne, mutta tuloksettomasti. Sitten päättelin hänen pujahtaneen jollekin syrjäkadulle tai -kujalle tai johonkin sivusolaan — ja päässeen kynsistäni. Maleksittuani vielä vähän aikaa, astellen umpimähkään pitkin katuja — mikä meidän ammatissamme on kehnoa hommaa parhaimmissakin tapauksissa, sillä silloin on kaikki sattuman varassa — päätin tehdä rohkean tempun ja varmistautua ainakin yhdestä seikasta."
"Mistä? Miten?" tiedusti Hetherwick.
"Arvelin, että minun oli otettava selkoa, mitä varten hän oli käynyt 'Valkean Tähden' toimistossa", vastasi Matherfield. "Ei tietystikään ollut asiain näin ollen tarpeellista herättää epäluuloja häntä kohtaan. Mutta pidän itseäni hieman diplomaattina ja tein suunnitelmani. Menin toimistoon, sain käsiini muutaman konttoristin, joka ulkomuodosta päättäen näytti osaavan säilyttää salaisuuksia, ilmoitin hänelle, kuka olin, ja näytin hänelle valtakirjani ja pyysin häneltä haluamiani tietoja. Sain ne. Onneksi oli sama mies järjestänyt lady Riversreaden asian ja muisti hänet perin hyvästi. Oli kulunut hiukan yli puolentoista tunnin siitä, kun hän oli ollut siellä."
"Ja mitä varten hän oli siellä käynyt?" kysyi Hetherwick. "Mitä saitte tietää?"
Matherfield nyökkäsi merkitsevästi.
"Juuri sen, mitä odotinkin", hän sanoi. "Hän oli tilannut toisen luokan matkapaikan New Yorkiin Tartaricissa, joka lähtisi samana iltapäivänä, H. Cunninghamin nimelle. Heti kun sain sen tietää, tiesin taaskin pääseväni hänen jäljilleen — enää minun ei tarvinnut haeskella häntä kaupungista. Otin selvän siitä, että matkustajia alettiin päästää laivaan kello kahdesta lähtien; aluksen piti lähteä viiden ja kuuden välillä. Kehoitettuani vielä kerran konttoristia pysymään vaiti ja esitettyäni hänelle uskottavan syyn tiedusteluuni lähdin levähtämään hiukan ja oikeissa ajoin istuuduin varhaiselle, mukavalle murkinalle — ihmisen on huokaistava silloin tällöin, kuten ymmärrätte, herra Hetherwick."
"Juuri niin, Matherfield — olen aivan samaa mieltä", vakuutti Hetherwick. "Mutta uskonpa, että aivonne siitä huolimatta olivat työssä syödessänne ja juodessanne."
"Niin olivat, sir", myönsi Matherfield. "Niin — kehittelin suunnitelmiani. En luonnollisestikaan aikonut matkustaa New Yorkiin; se ei tullut kysymykseenkään. Mutta tahdoin puhutella naista. Päätin pitää varani, kun hän saapuisi Tartariciin — koska hän oli yksin, tulisi hän otaksuttavasti aikaisin. Suunnittelin pyytää häntä syrjään, puhutellen häntä tietysti lady Riversreadeksi, ilmaista hänelle, kuka olin, ja näyttää hänelle paperini sekä kysyä häneltä, voisiko hän antaa minulle tietoja eräästä tohtori Cyprian Baseveriesta. Arvelin katsoa, minkä vaikutuksen se tekisi häneen, ennen kuin tiedustaisin mitään muuta; jos hän hämääntyisi, joutuisi ymmälle ja erikoisesti, jos hän vastaisi minulle kierrellen ja vältellen, kysyisin hänellä suoraan, oliko hän, ennen kuin meni avioliittoon sir John Riversreade-vainajan kanssa, sama rouva Whittingham, joka noin kymmenen vuotta sitten asui jonkun aikaa Valkoisen Karhun hotellissa Sellithwaitessa. Ja melkeinpä päätin pidättääkin hänet, jos hän myöntäisi sen ja jos katsoisin olevan syytä siihen."
"Aioitteko mennä niin pitkälle?" huudahti Hetherwick.