Hetkisen kuluttua Ayscough hyvin vakavan ja paljon tietävän näköisenä istuutui toisten seuraan pöydän ääreen. Hän pudisti päätään vilkaistessaan Penniketiin.
"Tulin tänne kertoakseni teille uutisia", hän sanoi. "Tänä iltana on selvinnyt paljon tärkeätä. Tiedättehän nimeltä tuon Stephen Purvisin, jonka on mainittu käyneen täällä? No niin, tänään iltapäivällä saapui Devonshirestä hänen veljensä. Hän tahtoi tavata meitä kertoakseen meille jotakin. Hän luulee, että Stephen on murhattu!"
"Mistä syystä?" kysyi lakimies.
"On käynyt ilmi, että Stephen on lähettänyt herra Multeniukselle harvinaisen kauniin timantin — hiomattoman — Etelä-Afrikasta", vastasi Ayscough. "Ainakin kahdeksankymmenen tuhannen punnan arvoisen."
Hän katseli tarkkaavasti Zillahia ja Melkyä tämän sanoessaan ja nopeasti hän huomasi heidän suuren hämmästyksensä. Zillah kääntyi lakimiehen puoleen, Melky löi kämmenensä pöytään.
"Sen juuri ukko varmasti haki pankistaan tuona päivänä", hän huudahti.
"Hiivatti sentään, jollei jo ala valjeta! Ryöstö — ennen murhaa!"
"Siltä näyttää", myönsi Ayscough. "Mutta minä kerron teille kaikki, mitä on käynyt ilmi."
Hän selosti sitten sen iltapäivän tapaukset herra Killickin ja hänen toveriensa saapumisesta poliisiasemalle John Purvisin tuloon asti, ja hänen kolme kuuntelijaansa ahmivat joka sanan yhä kasvavalla mielenkiinnolla. Penniket muuttui yhä vakavammaksi.
"Missä herra Killick ja ne toiset nyt ovat?" hän kysyi vihdoin.
"Lähteneet tavoittamaan sitä amerikkalaista — Guyleria", vastasi Ayscough. "He arvelivat, että kun hänellä on kokemusta noista Etelä-Afrikan asioista, hän mahdollisesti tietää jotakin siitä, kuinka Stephen Purvisia on voitu vaania. Nähkääs — jokin otaksuma on muodostettava. Näyttää siltä kuin olisi Stephen Purvisia vainottu timantin vuoksi. Varkaat luultavasti seurasivat timanttia tähän myymälään asti - hyvin luultavasti kävivät herra Multeniukseen käsiksi sen vuoksi. He olivat jokseenkin varmasti olleet täällä juuri ennenkuin nuori Lauriston tuli sisään."