"Kas niin, sytyttäkää nyt tuo sähkölamppunne!" hän sanoi. "En ole vähintäkään mieltynyt tämän tapaisiin tutkimuksiin. Meillä olisi välttämättä pitänyt olla revolverit mukanamme."
Ayscough sytytti lampun ja astui edellä eteiseen. Siellä ei voinut nähdä mitään muuta kuin sellaista, mikä kuului asiaan hyvin kalustetussa talossa. Ensimmäisessä huoneessa, johon he katsoivat, oli vain kauniita huonekaluja, pehmeitä mattoja ja vanhoja tauluja. Mutta sen takana olevassa huoneessa oli selviä jälkiä siitä, että siellä oli hiljattain asuttu. Sinne oli katettu illallispöytä, jossa oli ruokaa, kylmää linnunpaistia, kieltä. Toisella lautasella oli molempia näitä leikkeleitä ja niiden päällä ristissä veitsi haarukka Lähellä sitä toisella lautasella oli taitettu leipäviipale. Kaikista näistä seikoista saattoi päättää, että illallinen oli katettu kahdelle, että vain yksi oli istuutunut sitä syömään, että hänet oli keskeytetty ihan aterian alussa — syrjään sysätyn lautasen vieressä oli lasi puolillaan vaaleaa ranskalaista viiniä. "Näyttää aivan siltä, että toinen heistä oli ollut aterialla, sitten pakosta keskeyttänyt sen eikä enää koskaan palannut sitä jatkamaan", huomautti Ayscough. "Epäilemättä hän, joka makaa tuolla ulkona. Tarkastelkaamme toisiakin huoneita."
Mitään mainitsemisen arvoista ei ollut nähtävissä paitsi että eräässä makuuhuoneessa auki jätetyssä lipaston laatikossa näkyi paljon hopea- ja kuparirahoja, joiden joukossa siellä täällä kimmelsi kultakolikkokin. Ayscough nyökäytti merkitsevästi päätään tämän nähdessään.
"Toinen todistus kiireestä", hän virkkoi. "Joku on kiitänyt täältä niin nopeasti kuin suinkin on voinut. Näkyviin jätetyt rahat — keskeytynyt ateria — avonainen ovi — kaikki selviä todistuksia. No niin, me olemme toistaiseksi nähneet tarpeeksi. Meidän miehemme saavat myöhemmin tehdä perinpohjaisen tutkimuksen. Tulkaa taas alakertaan."
Ei kumpikaan heistä tuntenut suurta halua keskustelemiseen tai otaksumien esittämiseen ja he odottivat poliisin tuloa äänettöminä lähellä porttia, kumpikin ajatellen sitä mykkää olentoa, joka makasi laakeripuitten takana. Sitten Ayscough ja poliisikomisarjus neuvottelivat kuiskailemalla, järjestivät vainajan siirtämisen ruumishuoneeseen, talon vartioinnin ja perinpohjaisen tutkimisen. Sen jälkeen Ayscough viittasi Melkyä mukanaan kadulle.
"Hauska on päästä pois tuolta ainakin toistaiseksi", hän sanoi huojentuneen näköisenä. "Minun mielestäni siellä on aivan liian paljon murhan ja salaperäisyyden, juuri itämaisen salaperäisyyden tuntua, herra Rubinstein! Mutta erään asian me voimme suorittaa nyt heti. Ettekö sanonut näiden molempain olevan lääketieteen ylioppilaita yliopistokolleegion sairaalassa?"
"Niin herra Penniket selitti", vastasi Melky. "Hiivatti sentään! En ole koskaan kuullut heistä, ennen kuin vasta tänään iltapäivällä!"
"Todennäköisesti saatte ennen pitkää kuulla heistä aika paljon", huomautti Ayscough. "Ajakaamme nyt Gower-kadulle, Luullakseni joku siellä voi kertoa heistä jotakin."
Hän käveli St. John's Wood -kadun varrella olevalle ajuriasemalle, jossa hän työnsi Melkyn vuokra-ajurin rattaille ja käski ajaa täyttä vauhtia yliopistokolleegion sairaalaan. Sen käskyn täyttäminen ei vienyt pitkää aikaa, mutta heidän perille saavuttuaan ei suinkaan ollut helppoa löytää sellaista henkilöä, joka olisi voinut antaa Ayscoughin haluamat tiedot. Vihdoin, heidän odotettuaan jonkin aikaa vastaanottohuoneessa, tuli sisään muuan nuori sairaalan lääkäri ja katsoi heihin kysyvästi.
"Mitä te haluatte tietää näistä kahdesta kiinalaisesta ylioppilaasta?" hän kysyi vähän kärsimättömästi vilkaisten Ayscoughin nimikorttiin. "Onko jotakin hullusti?"