"No niin, nuori herra", sanoi hän kohottaen lamppuaan ja katsoen minuun tarkasti minun tullessani sisään, "te olette hieman väsyneen näköinen". Sitten hän oikullisella ja leikillisellä tavallaan alkoi sulkiessaan ja lukitessaan suurta ovea lausua dramaattisesti:
"'Vaikk' mies ol' heikko, arkakin, hän sentään jotain voi, kun tulen liekit riehuivat ja sotatorvi soi; luo Priamon hän kiiruhti, kun päivä valkeni, ja verhon syrjään sysäten hän suunsa aukaisi: Puol' Troijaas' tulen uhrina on tällä hetkellä, ja vihollinen viipyy viel' kaupungin vierellä!'
"Mutta menkää vain arkihuoneeseen, Craye, niin katsotaan, voiko tippa viskiä vaikuttaa teihin virkistävästi."
Hän nauroi jälleen työntäen minua portaita ylös ja minä menin mielellänikin.
"Herra Parslewe", sanoin, "en ole heikko, en arka enkä surullinenkaan, mutta minun on vilu, koska yö on kylmä ja tuo kurja vanha umpivaunu, jonka onnistuin saamaan, oli niin vetoinen. Ja mitä taasen Priamoon ja Troijaan tulee, on minulla kerrottavana muudan tarina, joka voittaa senkin."
"Niinkö? Keskiöisiä tarinoita kannattaa tavallisesti kuunnella, ja jos teidän on kylmä, on tuolla luullakseni vielä hieman tultakin, jonka me pian voimme kohentaa paremmin palamaan. Mutta —"
Olimme silloin juuri portaitten yläpäässä, kun Madrasia huusi äkkiä huoneestaan.
"Jimmie, onko siellä hän?" kysyi hän välittämättä kieliopista kiihkeydessään. "Ja mitä hän haluaa näin myöhäiseen?"
"Niin, minä täällä olen!" huusin vastaan. "Ja minä olen saapunut turvallisesti ja terveenä perille huolimatta kaikista seikkailuistani —"
"Tuo saa jäädä huomiseen", keskeytti Parslewe työntäen minut huoneeseen. "Mene sinä vain nukkumaan jälleen, tyttöseni!" Hän sulki oven, veti paksut verhot sen eteen ja kohennettuaan tulta ja sytytettyään lampun hän kaatoi meille molemmille lasillisen viskiä karahvista ja sytytti piippunsa. "Ja millainen on tarinanne, Craye?" kysyi hän.