"Te olette epäilemättä huvittanut itseänne muodostamalla siitä teorioja?" vihjaisi hän.
"Enkä ole", vastasin minä. "Juttu on liian mutkallinen teorioille, herra Parslewe. Tarkoitan, että se on liian sotkuinen minulle."
"No niin, sanokaamme sen sijaan, että olette ajatellut sitä", huomautti hän kuivasti. "Kai olette miettinyt sitä kovastikin?"
Viittasin hänen takanaan sijaitsevaan tarjoilupöytään.
"Olen tietysti ihmetellyt, mitä kummaa tuolla kuparilippaalla on tekemistä asiassa? Saan kuulla erään lihavan, juhlallisen ja itsetietoisen matkustajan, joka ehkä on tullut tänne Lontoosta saakka, puhuvan tuosta kuparilippaasta eräässä Newcastlen hotellissa. Muudan Newcastlen kauppias joutuu hämilleen, kun mainitsen hänelle samasta kuparilippaasta. Ja tuolla on tuo sama lipas liekkien kirkastamana."
"Niin, siinä se on ja siihen se jääkin, hyvä herra!" Hän sulki huulensa tuolla lujalla tavalla, minkä olin oppinut tuntemaan jo melko hyvin huolimatta lyhyestä tuttavuudestamme, ja kun hän avasi ne jälleen, teki hän sen hymyilläkseen. "Mutta se ei selitä mitään, Craye, vai selittääkö?"
"Ei ainakaan minulle", myönsin.
Hän nousi, heitti pari kolme pientä halkoa tuleen ja asettuen seisomaan selin siihen työnsi kätensä aamunuttunsa taskuihin. Hän veti haikuja suuresta piipustaan jonkin aikaa tuijottaen huoneen varjoisiin nurkkiin ja sitten äkkiä purskahti nauruun.
"Voitte kertoa tämän kaiken Madrasialle huomenna", sanoi hän. "Se tulee kiinnostamaan häntä."
"Saattamaan hänet ymmälle, tarkoitatte kai."