"Hän matkusti etelään ensimmäisessä junassa keskusteltuaan kanssani", vastasi Murthwaite.
"Saatettuaan Woolerin poliisikomissaarin siihen uskoon, että holhoojani on ehkä varas, vai mitä?" vihjaisi Madrasia.
"Ei mitään sellaista", Murthwaite vastasi. "No, no, malttakaahan nyt, hyvä nuori neiti, asiat eivät ole lainkaan siten. Sperrigoe teki siellä vain muutamia varovaisia kysymyksiä saadakseen tietää, millainen Parslewen asema on naapuristossa. Poliisi ei tietenkään aavista mitään."
Nyt seurasi lyhyt vaitiolo, jonka Madrasia vihdoin rikkoi.
"Viemme tietysti holhoojalleni teidän viestinne. Jokaisen sanan. Mutta, herra Murthwaite, eikö teillä ole minkäänlaista vihiäkään siitä, mitä tämä kaikki tarkoittaa? Kaikki tämä hälinä, salaperäisyys ja maakunnan halki matkusteleminen yhden ainoan kuparilippaan jälkiä seuratessa?"
Murthwaite nauroi ja kääntyen tarjoilupöytään päin otti lippaan käteensä.
"Minulla on yhtä vähän keinoja salaisuuden ratkaisemiseksi kuin teilläkin", hän sanoi. "Tämä esine on varmasti harvinaisuus jo muutenkin. Se on hienoa vanhaa taottua kuparia, kaunista tekoa ja kauniisti kaiverrettu. Mutta sitä en ymmärrä, miksi se on aiheuttanut sellaisen hälinän, kuten te sanoitte. Kuitenkin, kun kuoleva mies mumisee sellaista, mitä vanha Matthew Palkeneykin, niin haluaa hänen laillinen neuvonantajansa tietenkin saada jotakin selvyyttä asiaan. Mielipiteeni on, ettei tässä ole oikeastaan kysymys kuparilippaasta, vaan siitä, mitä siinä mahdollisesti on ollut. Ei lippaasta, sen sisällöstä vain, ymmärrätte kai sen?"
"Te luulette siis, että siinä on säilytetty jotakin Palkeneyn kartanossa?" vihjaisin.
"Ehkä. Sitä minä juuri ajattelen."
"Ja otaksutte alkuperäisen varkaan anastaneen sen huolimatta sen laadusta?"