"Ette tietystikään", myönsi Shelmore. "Te matkustatte sinne tänään ja toimitatte tarkastuksen huomenna ja ylihuomenna. Minä kirjoitan teille maksumääräyksen menoihinne. Teidän ei tarvitse palata kotiin huomenna, koska haluan, että tarkastus tehdään kunnollisesti. Katsokaa, millaisten korjausten tarpeessa se on rakennuksiin, aitoihin, teihin ja kaikkeen muuhunkin nähden, koska sieltä saamamme kirjeet ovat niin epämääräisiä. Pitäkää silmänne auki katsellessanne kaikkea. Majuri Hampole tulee tänne muutamien päivien kuluttua, ja minä haluan saada sellaiset tiedot, että voin kertoa hänelle tarkasti kaikki yksityisseikat kiinteimistöstä, jonka hän aikoo ostaa."
"Se on selvää", vastasi Simmons. "Minä pidän siitä kyllä huolta."
Hetkisen kuluttua hän sai Shelmoren kirjoittaman maksumääräyksen ja poistui vaihtamaan sitä läheiseen pankkiin, kiiruhtaen sitten asuntoonsa suorittamaan matkavalmistelut. Hänellä ei ollut mitään tällaista tehtävää vastaan, sillä sehän tarkoitti asumista hienoissa hotelleissa, parhaan saatavissa olevan syömistä ja juomista, uusien paikkojen ja tuntemattomien ihmisten näkemistä ja yleensä hauskaa elämää. Hän oli kyllä sopinut kohtauksesta neiti Prettyn kanssa tänä iltana, mutta aikoi sähköttää Portsmouthista ja ilmoittaa, että hänen oli ollut pakko matkustaa pois liikeasioissa päiväksi tai pariksi; ja mitä muihin juoniin ja suunnitelmiin tuli, saivat ne odottaa, kunnes hän tulisi takaisin. Aikoen perinpohjin huvitella menoihinsa saamillaan runsailla rahoilla, jotka kilisivät hänen taskussaan, hän meni asemalle ja osti matkalipun.
Viisi minuuttia myöhemmin Simmons jo toivoi, ettei olisi ostanut lippua tai ainoastaan Portsmouthiin, sen sijaan että oli maksanut matkansa Dorchesteriin asti. Tämä toivo sai alkunsa siitä, että hän katsoi vaununsa ikkunasta juuri viime hetkellä, hakien jotakin sanomalehtienmyyjää. Siellä ei kuitenkaan näkynyt ainoatakaan, mutta Simmons huomasi ja tunsi erään miehen, joka nähtävästi oli juuri poistunut junasta — Lontoon ja Portsmouthin pikajunasta — ja nyt antoi kantajalle määräyksiä matkatavaroistaan. Hän oli lihava, punaposkinen ja hyvinvoivan näköinen mies, ulkoasultaan kuin asianajaja — vieras, olisivat tarkkaavaiset ihmiset sanoneet sen perusteella, kuinka hän katseli ympärilleen ja millaisia kysymyksiä hän teki. Mutta Simmons tunsi hänet, muistaen hänen nimensä levottomana ja ihmetellen. Herra Palsford, asianajaja Normansholtista, sen liikkeen johtaja, missä Simmons oli vieraillut äskettäin, jolloin Swilford Swale oli kertonut hänelle salaperäisen jutun Arradeanesta ja hänen katoamisestaan. Palsford, luonnollisesti, siitä ei voitu erehtyäkään. Mitä hänellä oli tekemistä täällä Southernstowessa?
Mutta Simmons osasi valppaalla järjellään vastata tähän kysymykseen heti kun se oli herännyt. Sir Reville Childerstonen ja hänen Normansholtissa sijaitsevan kiinteimistönsä vuokraajan välinen riita ei ollut vielä päättynyt, vaan päinvastoin käynyt vielä kiivaammaksi kuin ennen ja Palsford oli varmaankin luullut parhaiten edistävänsä asiakkaansa etuja tulemalla itse neuvottelemaan siitä Shelmoren kanssa. Se oli Simmonsille yhdentekevää. Palsford tai hänen toverinsa tahi hänen konttoristinsa saivat tulla Southernstoween väittelemään lakiasioista niin usein kuin halusivat, mutta Palsford oli normansholtilainen ja tunsi siis hyvinkin tuon monta vuotta sitten sattuneen Arradeane-jutun. Mitähän tapahtuisi, jos hän Southernstowessa oleskellessaan näkisi rouva Champernownen, joka usein liikkui kaupungilla, ja tuntisi hänet rouva Arradeaneksi, mikä ei ollut lainkaan mahdotonta? Mihin asemaan hän, Simmons, silloin joutuisi — kuinka kävisi silloin hänen nopeasti kypsyvien suunnitelmiensa, joiden päämääränä oli rahallinen etu. Se, mikä puoli tuntia sitten oli näyttänyt pieneltä onnenpotkaisulta, tuntui nyt onnettomuudelta. Hänen pitäisi olla paikalla valmiina joka mahdollisuuden varalta.
Mutta hän ei ollut vielä matkustanut kauas eikä matkustanutkaan. Hän laskeutui junasta Portsmouthissa, ja sen sijaan että hän olisi noussut neljätoista minuuttia yli kahdentoista Dorchesteriin lähtevään junaan, hän menikin erääseen hotelliin syömään välipalaa. Hän ajatteli päänsä puhki voimatta päättää, mitä olisi tehtävä. Vihdoin hän päätti jäädä yöksi Portsmouthiin saadakseen ajatella asiaa vielä tarkemmin. Syötyään varhaisen päivällisen hotellissaan hän meni illalla teatteriin. Mutta matkallaan sinne hän joutui toisen järkytyksen uhriksi. Kadun toisella puolen hän näki Bartlettin poliisimestari Mellapontin seurassa.
KAHDESKYMMENES LUKU
Rengas renkaassa
Miellyttävä ja varakkaalta näyttävä herrasmies, jonka Simmons oli tuntenut herra Palsfordiksi, asianajajaksi Normansholtista, hankki itselleen Southernstowen asemalta tietoja paikkakunnan parhaasta hotellista ja käski viedä matkatavaransa sinne, lähtien sitten hitaasti kävelemään pitkin katuja. Näin pienessä kaupungissa hän piankin löysi etsimänsä konttorin, ja ennenkuin Simmons oli ehtinyt puolet matkastaan Portsmouthia kohti, kiipesi herra Palsford samoja portaita, joita myöten konttoristi äsken oli laskeutunut kadulle. Hän avasi oven siihen etuhuoneeseen, jossa Simmons tavallisesti istui, ja huomattuaan sen tyhjäksi koputti pöytään, jolloin Shelmore pisti päänsä esille yksityiskonttorinsa ovesta.
"Minä olen Palsford, Normansholtista", ilmoitti vieras suopeasti hymyillen. "Herra Shelmore, luullakseni?"