"Älkää hätäilkö, Hackdale", sanoi hän suopeasti. "Tämä sattui teihin, mutta ettehän voi olla hämmästynyt, koska Bartlettin laisiin miehiin ei milloinkaan ole luottamista. Muuten uskon hänen puhuneen minulle totta, ja teidän on nyt parasta tehdä samoin. Miksi te jo alussa lahjoitte hänet? Ajatelkaa, ensiksikin annoitte hänelle kaikki mukananne olevat rahat, sitten sataviisikymmentä puntaa ja lupauksen samanlaisesta määrästä, jos hän matkustaa Amerikkaan, maksettavaksi sitten kun kuulette hänen nousseen maihin ja myöhemmin tuhannen puntaa, vaikka hän ei ollutkaan matkustanut. Se näyttää ilkeältä, Hackdale, perin pahalta! Mitä teillä on sanomista siihen?"
Nyt Hackdale tiesi Bartlettin juorunneen. Hän oli hämmästynyt, hämmentynyt ja mykistynyt eikä voinut olla änkyttämättä.
"Minä — minä —" aloitti hän. "Kuulkaahan — niin, Mellapont — rouva
Champernowne…"
"Entä sitten?" kysyi Mellapont tiukasti. "Rouva Champernowne…"
"Hän tahtoi — luonnollisesti — pitää nimensä syrjässä siitä", änkytti
Hackdale.
"Miksi?" kysyi Mellapont. "Tiedättekö syytä?"
"Kunniani kautta, en!" väitti Hackdale. "Minä en tiedä sen enempää kuin Bartlettkaan. En enempää kuin että — että Deane oli tavannut Bartlettin ja kysynyt tietä, ja että — että…" Hän keskeytti muistaen lukkoneulan. Mutta ei kukaan, ei Mellapontkaan, päätteli hän, voisi saada sitä selville. "Minä en tiedä mitään muuta!" lopetti hän laimeasti.
"Te ette siis tiedä, kuka ampui Deanen?" kysyi Mellapont.
"Jumalan nimessä, en!" huudahti Hackdale. "Minä en tiedä sitä!"
"Ja aiotte väittää minulle, että rouva Champernowne oli halukas maksamaan kaikki nuo rahat — tuhat puntaa käteistä rahaa ja elinkautisen eläkkeen — Bartlettille saadakseen hänet olemaan vaiti vain siitä, että hän oli kohdannut erään miehen North Barin läheisyydessä?" kysyi Mellapont. "Miksi hän niin teki?"