"Hyvin mielelläni", vastasi Mellapont istuutuen tuolille pöytää vastapäätä. "Mikään ei voisi sopia minulle paremmin, rouva Champernowne. Ja se säästää sitä paitsi aikaakin, jos menen suoraan asiaan. Minä voin peittelemättä ilmoittaa teille James Bartlettin myöntäneen minulle tänään iltapäivällä, että te olette maksanut hänelle vaikenemisrahoja taivuttaaksenne hänet pitämään suunsa kiinni eräästä kummallisesta seikasta. Miksi, rouva Champernowne?"
Rouva Champernowne katsoi häneen kylmästi.
"Se on minun asiani!" vastasi hän.
"Eipähän, vaan poliisin, rouva Champernowne", vastasi Mellapont. "Älkäämme käsittäkö väärin toisiamme. Minä tiedän enemmän kuin luulettekaan. John Hackdalekin on tehnyt muutamia myönnytyksiä. Ja herra Palsford on kertonut minulle elämästänne Normansholtissa, miehenne katoamisesta, ja niin edespäin. Sallikaa minun puhua suoraan, rouva Champernowne. Me nimitämme sitä miestä, joka tuli Chancellor-hotelliin ja joka murhattiin hiekkakuopassa huvilanne takana, James Deaneksi, kuten hän itsekin, vaikka luulemme häntä James Arradeaneksi, miehenne serkuksi. James Deane poistui Chancellorista myöhään illalla kaupungille. Hän kysyi tietä taloonne, mainiten nimennekin. Myöhemmin nähtiin hänet alueellanne teidän seurassanne — te näytätte hämmästyvän sen kuullessanne, mutta minä voin sen todistaa. Hän ei palannut enää Chancelloriin, ja hänet löydettiin kuolleena, murhattuna, kaksi vuorokautta myöhemmin. Silloin te aloitte hyvittää ihmisiä saadaksenne heidät vaikenemaan — hyvititte varmasti Bartlettin, ja epäilen vakavasti, että hyvititte myös John Hackdalen. Asiat näyttävät perin vakavilta, rouva Champernowne, ja luullakseni teidän olisi parasta puhua, ja sitä vaadinkin! Miksi ette voisi puhua ja ilmoittaa meille totuutta? Suostukaa, rouva Champernowne, sillä tehän olette viranomainen ja tiedätte…"
"Entä sitten, jollen tahdo?" kysyi rouva Champernowne.
Mellapont levitti kätensä.
"Ajatelkaa asemaani", sanoi hän. "Minulla on kaikki nämä tiedot hallussani! Miltä asia mielestänne näyttää, rouva Champernowne? Mitä ihmiset sanoisivat? Täällä on läsnä pari lakimiestä, ja jos suostutte noudattamaan heidän neuvoansa, olen varma…"
Mutta rouva Champernowne ei näyttänyt haluavan kääntyä kuminankaan lakimiehen puoleen, ei Shelmoren eikä Palsfordin. Hän katseli sormuksiaan, joita pyöritteli koneellisesti, kysyjää ja sitten taas sormuksiaan. Tuli hetkisen kestävä vaitiolo, joka vihdoin äkkiä keskeytyi.
"No niin", sanoi hän. "Se oli varmasti tuo toinen James Arradeane — tuo serkku! Hän tuli tänne, ja minä puhelin hänen kanssaan ulkona. Hänellä oli syytä tulla tänne. Hän oli nähnyt ja tuntenut minut elävienkuvien teatterissa."
"Mikä oli hänen syynsä, rouva Champernowne?" kysyi Mellapont tyynesti.