"Ei silloin, kun on puhe rehellisistä ja kunniallisista ihmisistä", sanoi Hackdale.
"Minun luullakseni on parasta, ettemme puhu lainkaan rehellisyydestä emmekä kunniantunnosta", sanoi Bartlett kuivasti. "Ne tuntuvat hieman asiaankuulumattomilta. Puhukaamme liikeasioista. Minä en luonnollisestikaan matkustanut New Yorkiin. Aioin kyllä, mutta silloin en ollut nähnyt neiti Prettyn julistusta hänen tarjoamastaan palkinnosta. Minä näin sen kuitenkin melkein heti erottuani teistä, kun sulloin kapineitani matkalaukkuun. Ja silloin muutin mieltäni. Katsokaas, minähän olisin saanut teidän kauttanne vain kolmesataa puntaa. Mutta neiti Pretty tarjosi paljon enemmän."
Hackdale katseli Bartlettia hyvin tarkkaan ja pani merkille hänen hyvän pukunsa, puhtaan paitansa, uudet kenkänsä ja hänen ulkonaisen säädyllisyytensä.
"Näyttää siltä, kuin olisitte jo saanut osan neiti Prettyn rahoista", sanoi hän katkerasti. "Asunne on hyvässä kunnossa."
"Erehdyitte, hyvä mies", vastasi Bartlett. "Nämä hienot liinavaatteet — puhuakseni jälleen vertauksellisesti — on ostettu teidän tai paremmin sanoen teidän asiakkaanne rahoilla. Ja nyt haluan", jatkoi hän ruveten äkkiä hyvin päättäväiseksi, "saada selville, aikooko hän käyttäytyä järkevästi, suostuuko hän maksamaan minulle kohtuullisen korvauksen vaikenemisestani? Sataviisikymmentä puntaa on kuin kirpunpurema eikä kolmekaan sataa ole mitään. Neiti Pretty on valmis maksamaan kolmetuhatta, mutta kuinka korkealle aikoo toinen kohottaa tarjouksensa? Tarkoitan erästä naista, ja te tiedätte kyllä, ketä."
"Mutta entä jos vakuutan teille, ettei hän suostu maksamaan penniäkään enempää — mitä silloin tapahtuu?" kysyi Hackdale.
"Silloin minä panen hatun päähäni, menen poliisimestari Mellapontin puheille ja kerron hänelle kaikki tietoni. Ja samalla voin sivumennen käväistä myös neiti Prettyn luona Chancellor-hotellissa ja kerrottuani hänelle kaikki hommani vaatia nuo kolmetuhatta puntaa", sanoi Bartlett. "Niin silloin käy, hyvä mies! Mutta", jatkoi hän, katsellen Hackdalea tarkasti ja viekkaasti, "se kai ei saa mennä niin pitkälle — ei missään tapauksessa."
"Miksi ei?" kysyi Hackdale.
"Koska", vastasi Bartlett kumartuen eteenpäin nojatuolissaan ja laskien kätensä Hackdalen polvelle, "hieno nainen, jonka yhteiskunnallinen ja yleinen arvo on suuri ja joka aikoo mennä naimisiin paroonin kanssa, ei voi sietää, että hänestä on liikkeellä rumia huhuja, eikä sitäkään, että poliisi kysellen sekaantuu likeisiin juttuihin. Ja minussa juuri näette sen miehen, joka voi panna huhut liikkeelle ja tutkimuksen alulle. Hackdale, minä olen kuin äärettömän suuren säiliön poikki rakennettu vahva pato — jälleen vertauksellisesti. Ja mainiostipa minä sanoinkin verratessani itseäni patoon. Särkekää minut, niin esille syöksyy hävittävä tulva. Ymmärrättekö nyt?"
"Mihin oikeastaan pyritte, Bartlett?" kysyi Hackdale. "Ajatteletteko todella, että sananen teiltä voisi —"