"He tulevat parin minuutin kuluttua, sir", vastasi hän. "Molemmat!"
"He ovat kai muuttuneet", huomautti Guy välinpitämättömästi.
"Kyllä, koko joukon, sir", vastasi Braxfield. "Seitsemän vuotta, sir, on pitkä aika — heidän iässään."
"Katsotaanpas", jatkoi Guy. "Harry lienee — miten sen asian laita oikein on? — kaksikymmentäkolme-vuotias ja Valencia noin kaksikymmentä — melkein kaksikymmentä. Hm! Onko sisarellani mitään rakkaussuhteita."
"Ei minun tietääkseni, sir", vastasi Braxfield. "Neiti Valencia, sir, on nuori lady, joka ei ole näyttänyt välittävän herrojen seurasta, ei ainakaan vielä, sir. Luonnonhelma, herra Guy, vetää häntä puoleensa, luulen — puutarhanhoito, leikit, retkeilyt, silloin tällöin jänisjahti ja muu sellainen. Hyvin reipas nuori lady, sir. Kuulen heidän tulevan, sir — minun lienee parasta lähteä pois."
"Jää sinä vain tänne, Braxfield", sanoi Guy levollisesti. "Tarvitsen sinua täällä."
Hän nousi tuoliltaan veljen ja sisaren astuessa huoneeseen, ja jääden seisomaan takkamatolle nyökkäsi välinpitämättömästi kummallekin, ikäänkuin hän olisi nähnyt heidät vasta eilen. Mutta kun he tulivat lähemmäksi ja kättelivät häntä, nyökkäsi hän uudelleen, tällä kertaa hyväksymisen merkiksi, ja hymyili sisarelleen.
"Kuinka voit, Harry — kuinka voit, Valencia", sanoi hän. "Kumpikin muuttunut aika lailla! Ja sinä, Val — kehkeytynyt kaunottareksi, luonnollisesti! Kaikki te rumat pikku tytöt muututte! No niin — se on oikein. Vanhimpana veljenä minun kai pitäisi lausua se hurskas toivomus, että sinä olisit yhtä hyvä kuin olet hyvännäköinen!"
"Säästä itsesi siltä vaivalta!" vastasi Valencia pisteliäästi. Hän loi
Guyhin terävän katseen istuutuessaan tuolille, jolta tämä oli noussut.
"Toivon sinun olevan sitä", sanoi hän. "Vaikka — epäilen!"
Guy katsoi veljeään, luoden Valenciaan syrjäkatseen.