"Puhuvatko monetkin sellaista?" kysyi hän. "Naapurinne, tarkoitan?"
"Kaikki he puhuvat niin!" selitti Carver. "Meidän tiemme varrella, ymmärrättehän? — kaukana kylän toisessa laidassa. Nuo velikullat, joiden näitte istuskelevan tuolla tarjoiluhuoneessa, he ovat tämän puolen väkeä — meillä ei tiedetä, mitä he ajattelevat. Mutta siellä meidän puolessamme, siellä puhutaan yleisesti — hän ampui master Guyn, jotta master Harry pääsisi sir Harryksi ja nuoresta tytöstä tulisi lady! Käsitättekö, master?" Hän keskeytti jälleen puhelunsa — ja loi taas etsivään luihun, ovelan katseen. "Hän on kipakka, nopsa naisihminen, se rouva Braxfield", jatkoi hän äkkiä. "Minä voisin kertoa teille paljon muutakin, jollei minun tarvitsisi pelätä tuottavani kenellekään vaikeuksia. Mutta kertoa voisin!"
"Jos jotakin tiedätte, niin teidän pitäisi kertoa siitä", sanoi Blick.
"Mitä te oikeastaan ajattelette rouva Braxfieldistä?"
"Noh, minäpä sanon teille", virkkoi Carver kotvan kuluttua. "Ehkette nähnyt minua, mutta minä olin läsnä siinä tutkintotilaisuudessa, joka pidettiin kartanossa. Rouva Braxfield, hän meni todistajain aitioon ja esitti todistuksensa. Hän sanoi nähneensä Harboroughin tietyssä paikassa, mäenrinteellä, kamarinsa ikkunasta, määrättyyn aikaan tuona tiistaiaamuna. Hän ei nähnyt kuitenkaan mitään sellaista! Hän ei voinut nähdä sitä paikkaa kamarinsa ikkunasta! — se on mahdotonta! Minä olin rakentamassa hänen taloansa — Woodlandin huvilaa — eikä hänen kamarinsa ikkunasta voi nähdä sitä paikkaa, missä hän sanoi nähneensä herra Johnin. Mutta — hän on saattanut nähdä sen paikan ja myös Harboroughin tai kenet hyvänsä, joka siellä oli, jostakin muualta, missä hän luultavasti oli!"
"Missä?" kysyi Blick.
"Metsikössä, aivan vastapäätä Markenmoren notkelmaa", vastasi Carver.
"Siellä minä olen nähnyt hänet monta kertaa kettuja vaanimassa."
Blick muisti äkkiä suuren karttansa, joka oli vielä levitettynä seinälle. Hän vei Carverin sen luo ja osoitti hänelle muutamia maamerkkejä.
"Olen nähnyt ennenkin tällaisen piirustuksen, master", sanoi Carver. "Vanhalla Tompkinsilla on samanlainen kuin tämä, kehystettynä, vierashuoneessa — monesti olen tarkastellut sitä odottaessani siellä vanhan herran määräyksiä. Ja minä näytän teille sen paikan, mitä tarkoitan." Hän otti taskustaan tulitikun ja ryhtyi osoittamaan paikkoja ja merkkiviivoja edessään olevalla kartalla. "Tuossa on nyt Woodlandin huvila, master, niin selvästi merkittynä kuin ikinä saattaa, ja tuossa se kohta, missä rouva Braxfield sanoo nähneensä Harboroughin. Mutta, kuten näette, näiden kahden paikan välillä on tuossa vähäinen kukkula. Hän ei voinut nähdä sen läpi, ei mitenkään, vai mitä arvelette? Ei! Mutta jos nyt tulisitte tänne, mikä käy hyvin päinsä, hänen taloltaan kukkulan poikki tähän pikkumetsikköön, joka sijaitsee Markenmoren notkelman reunalla, niin huomaatte, että täältä hän saattoi nähdä, suoraan alaspäin, siihen paikkaan, missä hän sanoi nähneensä Harboroughin: se näkyy sieltä kokonaisuudessaan. Ei liene epäilystäkään, että hän näki Harboroughin juuri tuossa paikassa sinä aamuna, mutta hän ei nähnyt häntä kamarinsa ikkunasta, koska se oli mahdotonta! Jos hän kerta näki hänet, niin hän näki hänet tuosta metsiköstä, missä, vakuutan teille, minä olen nähnyt hänet monta kertaa pamauttelemassa kettuja."
"Oletteko nähnyt milloinkaan sitä pistoolia, jota hän käytti?" kysyi Blick. Hän uskoi nyt varmasti päässeensä selville jäljille ja arveli, että hänen pitäisi lähteä seuraamaan niitä.
"Olen nähnyt sen hänen kädessään, silloin tällöin", vastasi Carver.