"En kertaakaan!"
"Ettekö koskaan saanut häneltä mitään tietoja?"
"En koskaan — enkä hänestä!"
"Seitsemään vuoteen ette siis ole nähnyt, ette kuullut ettekä saanut häneltä mitään tietoja. Milloin näitte hänet jälleen viimeksi?"
"Myöhään maanantai-iltana — kaksi — tai kolme — päivää sitten."
"Kohtasitteko hänet — ensi kerran seitsemään vuoteen?"
"Kyllä, ensi kerran seitsemään vuoteen."
"Mutta sanokaahan minulle, rouva Tretheroe, miten tämä kohtaus tapahtui?"
Rouva Tretheroe laski ristiinpannut kätensä todistajain aition kaiteelle ja silmäili vuoroin tutkintotuomariin, vuoroin kahteentoista valamieheen. Nyt oli väri palannut hänen kasvoilleen; hänen silmänsä säkenöivät; hän näytti alkavan tuntea aivan erikoista mielenkiintoa oikeudenkäyntiä kohtaan.
"Seuraavalla tavalla", sanoi hän tyynellä, selvällä äänellä. "Maanantai-iltana päivällisen jälkeen satuin antamaan joitakin määräyksiä ajurilleni, Burtonille. Valmistautuessaan lähtemään hän mainitsi nähneensä vastikään Guy Markenmoren; hän oli nähnyt tämän, kertoi hän, menevän kartanoon. Minä ajattelin, että Burton oli varmaan erehtynyt, mutta hän ei antanut perään — luonnollisesti tiesin, että hän oli tuntenut Guyn lapsuudesta asti. Sitten —"