"Te suostuitte hänen naimatarjoukseensa, siis. Sovitteko, milloin teidät piti vihittämän?"
"Kyllä, me sovimme."
"Milloin sitten?"
"Melkein heti. Seuraavasta syystä — hän kertoi minulle olevansa pakotettu matkustamaan New Yorkiin hyvin tärkeän liikeasian tähden viikon tai parin kuluttua. Päätin lähteä hänen mukaansa, ja niin sovimme, että hän hankkisi erikoisluvan ja me menisimme naimisiin aivan pian."
"Oliko aika lähemmin määrätty?"
"Kyllä. Ensi maanantai-aamuna — Southamptonissa."
"Saanemme siis otaksua, että te ja Guy Markenmore rakastuitte jälleen toisiinne, kohdatessanne taas toisenne, kun olitte vanhoja ystäviä ja te vapaa, ja päätitte mennä naimisiin viipymättä?"
"Kyllä — niin kai."
"Hyvä on. No niin, rouva Tretheroe, pyytäisin teitä muistelemaan jälleen niitä päiviä, jolloin olitte neiti Leighton. Te olette myöntänyt, että teillä oli monia kosijoita. Eikö totta, että näistä monista ihailijoistanne osoititte erikoista suosiotanne kahdelle naapuriston nuorelle herralle ja että toinen heistä oli Guy Markenmore, toinen taas John Harborough Greycloisterista?"
Rouva Tretheroe ei näyttänyt epäröivän vähääkään vastatessaan tähän kysymykseen.