Oikeuden puheenjohtaja, vanhahko mies, vetäytyi takaisin tuolilleen, otti silmälasit nenältään ja katsahti Walkinshawiin ja hänestä hänen päämieheensä.
"Herra Harborough kai käsittää täydelleen, ettei hänen tarvitse vastata mihinkään kysymyksiin ja että — jos niihin vastataan määrätyllä tavalla — vastaukset voivat koitua hänelle vahingoksi?" selitti hän. "Tietysti, jos hän haluaa antaa lausunnon."
"Päämieheni haluaa, sir", keskeytti Walkinshaw, "sanoa teille ja valamiehistölle selvän totuuden itsestään ja niistä toimistaan, jotka ovat tämän tutkinnon yhteydessä. Hänellä ei ole mitään salattavaa, vaan kaikki voitettavissa kertomalla totuuden."
"Hyvä", sanoi puheenjohtaja. "Kuulkaamme siis hänen todistuksensa."
Walkinshaw kääntyi Harboroughiin päin ja viittasi häntä astumaan aitioon.
KAHDEKSAS LUKU
Syyttävä kirje
Mutta ennenkuin Harborough pääsi todistajain aitioon, tapahtui uusi välinäytös. Poliisikomisario, joka oli keskustellut innokkaasti rouva Tretheroen todistuksen päätyttyä etsivä Blickin kanssa, nousi istuimeltaan, astui asianajajan luo, joka oli tutkinut rouva Tretheroeta, ja ilmoitti hänelle jotakin kuiskaten. Asianajaja nousi heti ja kääntyi tutkintotuomarin puoleen.
"Jos, kuten olen käsittänyt, sir, herra Harborough haluaa esittää lausuntonsa, joka kai antaa lisäselvitystä siihen, mitä hän teki Guy Markenmoren kuolinaamuna", sanoi hän, "niin minä pyytäisin ehdottaa, että kuulisitte ennen häntä etsiväkomisario Blickin todistuksen, sillä hän on hoitanut tätä juttua aina siitä saakka, kun rikos paljastui. Komisario Blick esittää eräitä tosiasioita, joiden pohjalla herra Harboroughia olisi tutkittava. Pidän tätä menettelytapaa sopivampana kaikille, varsinkin herra Harboroughille itselleen ja hänen lailliselle neuvonantajalleen."
Tutkintotuomari katsahti Walkinshawiin, joka nyökkäsi myöntymyksen merkiksi.