Laskin paperin käsistäni ja jäin kysyvästi tuijottamaan Maythorneen.
Hän läimäytti kätensä raskaasti juuri lukemani uutisen kohdalle.
"Holt!" hän huudahti. "Se on sama mies, joka tuonnottain seurasi Shortin hotellista kadonneita kolmea naista. Miljoona yhtä vastaan siitä!"
"Niinkö luulette?" sanoin epäilevästi. "Mutta on paljon ihmisiä, joihin tuo kuvaus sopii."
"Hän on sama mies! Lyön siitä vetoa vaikka kuinka paljon!" hän vakuutti. "Ja tämä juttu käy yhä salaperäisemmäksi. Katsokaas! Rouva Elphinstone, hänen tyttärensä ja kamaripalvelijattarensa poistuivat äkkiä myöhään illalla Shortin hotellista hiiskumatta mitään Elphinstonelle. Heitä seuraamassa nähdään mies, joka aikaisemmin on käynyt tiedustamassa, asuvatko Elphinstonet mainitussa hotellissa. Naiset eivät palaa takaisin; siitä hetkestä tähän saakka — vaikka on kulunut näin paljon aikaa, seitsemänkymmentäkaksi tuntia — ei heistä ole kuultu mitään. Ja sitten tehdään havainto — se mies, jonka on nähty seuraavan heitä, löydetään murhattuna — pää hakattuna mäsäksi — ja ryöstettynä! No — miksi?"
"Jos hän on sama mies!" huudahdin.
"Minua kummastuttaisi vielä enemmän kuin nyt", vastasi Maythorne, "jos hän ei olisi sama mies. Mutta siitä saamme pian varmuuden. Tulkaa — minua odottaa auto ulkona. Käväisemme Shortin hotellissa, otamme mukaamme eteisvartijan apulaisen ja ajamme Harrow-kadulle."
"Katsomaanko ruumista?" kysyin.
"Mitäs varten muutoin? Joutukaa! Ei voi tietää, kuinka paljon siitä riippuu. Entä missä ovat naiset? Vaarassa, sikäli kuin me voimme päätellä."
Silloin lähdin perin mielelläni. Miten lieneekään, siihen saakka ei ollut johtunut mieleenikään, että Sheilaa saattoi uhata todellinen vaara; olin pikemminkin kuvitellut hänen olevan auttamassa äitiään pakoon oikeuden käsistä tai ainakin välttämään vastenmielisiä kuulusteluja.
"Luuletteko todella niin?" sanoin rientäessämme portaita alas.