"Emme vielä", vastasi Corkerdale. "Hän on luonnollisestikin ruumishuoneessa. Menemme sinne. No niin", hän jatkoi, puhuen kauppiaalle, "käväisemme täällä uudelleen tullessamme ruumishuoneelta, ja ehkä sitten näytätte meille paikan, mistä löysitte hänet."
"Miten vain haluatte", lupasi kauppias, hykertäen käsiään. "Avustan aina mielihyvin poliiseja. Nämä herrat kai ovat myöskin teikäläisiä?"
"Hiukan siihen suuntaan", myönsi Corkerdale, hymyillen Maythornelle. "No niin", hän lisäsi, viitaten meitä seuraamaan. "Kävelemme sinne; matka ei ole pitkä."
Hän opasti meitä synkkää katua pitkin vielä synkemmälle, jos kohta siistimmälle rakennukselle, jonka murheellista kolkkoutta vielä korosti sen virallinen muodollinen leima. Astelimme peräkkäin poliisikonstaapelin johdolla valkeaksi kalkittuun huoneeseen. Sen keskessä olevalla pöydällä tahi lavitsalla virui valkoisen peitteen alla ruumis, jota olimme tulleet katsomaan. Konstaapeli alkoi siirtää lakanaa syrjään; Maythorne ja Corkerdale viittasivat eteisvartijan apulaista astumaan likemmäksi.
"Katsokaa tarkoin! Tunnetteko hänet?" kuiskasi Maythorne.
Mutta tuntija ei ollut eteisvartija. Olimme kaikki ryhmittyneet liikkumattoman olennon ympärille; kaikki katsoimme hievahtamatta vainajan kasvoihin. Ja samalla hetkellä Manners ja minä vain vilkaistuamme niihin pyörähdimme toisiimme päin. Katseistamme kuvastui keskinäistä ymmärtämystä, ja meiltä pääsi yhtaikaa sama huudahdus:
"Me tunnemme tuon miehen!"
Toiset kääntyivät katsomaan kysyvästi meihin.
"Te tunnette hänet — te kumpikin!" huudahti Maythorne. "Kuka hän sitten on?"
"Paikkakunnallamme työskentelevä sanomalehtien uutistenhankkija", vastasi Manners. "Hänen nimensä on Bownas. Te ette kaiketi nähnyt häntä kertaakaan siellä ollessanne — hän toimi enimmäkseen Gilchesterin toisella puolen. Mutta herra Holt tunsi hänet. Hän on Bownas ihan varmasti!"