"Kyllä, sir, — niinkuin palvelija perehtyy."
"Oletteko koskaan nähnyt siellä rouva Kennerleytä?" kysyin.
Hän pudisti vakavasti päätänsä.
"Enpä sennimisenä, sir", vastasi hän. "Olen nähnyt siellä naishenkilön kerran, pari. Mutta hänen nimeään ei minun kuulteni mainittu."
"Minkä näköinen hän oli?" utelin. "Olkaahan nyt täsmällinen!"
Hän siveli miettiväisesti leukaansa.
"Hm, pikemmin repäisevä kuin kaunis. Puoleensavetävä nainen luullakseni — pitkähkö, tummaverinen. Olisikohan hän se, jota tarkoitatte, sir?"
En vastannut. Hänen kuvauksensa sopi jokseenkin hyvin mrs Kennerleyhin.
Ja Corland antoi hänelle toisen lähtönyökkäyksen.
"Hyvä on, Ganderson", sanoi hän, "me ilmoitamme teille tarpeen tullen.
Parasta pitää sillä välin suunne tukossa, ymmärrättehän."
"Toivoakseni voidaan minuun luottaa, sir", vastasi palvelija. "Toivon myöskin, että minua muistetaan… hm, sillä palkinnolla."