"Kuka — mitä — mitä —" aloitti hän. "Te —"
"Olkaa huoletta, sir!" vastasin minä kiireellisesti. "Timanttiko tuo lienee vai ei, minä tunnen koko jutun, ja olkoon se mitä tahansa, nämä ihmiset ovat sen rosvonneet. Tuo nainen on varas, ja mies…"
Viimemainittu astahti eteenpäin, mutta peräytyi kohotetun pistoolin edestä jälleen. Mutta mrs Kennerley pujahti sivupöydän luo. Sillä oli messinkikello — sitä lajia, joka koskettamalla pannaan helisemään. Hän painoi sitä lujasti kämmenellään kerran, kahdesti. Seuraavassa silmänräpäyksessä kuului melua ovelta, se lensi auki, ja vaaleaverinen koljo hyökkäsi sisälle pikku miehen seuraamana. Lyhyen tuokion he seisoivat tuijottaen, kaiketikin hämmästyneinä nähdessään minut, jonka olivat jättäneet sidotuksi ja avuttomaksi, nyt heiluttamassa pistoolia kasvojensa edessä.
"Käsiksi häneen, Max", sähisi turkiskauluksinen mies. "Siltä puolelta — kaikki yhdessä!"
Mies empi hetkisen. Sitten hän lähestyi enempää epäröimättä. Minä laukaisin, tähdäten suoraan hänen olkapäähänsä. Äärettömäksi hämmästyksekseni seurasi pistoolini pamausta melkein heti toinen aivan läheltä takaani, ja kun käännyin varmana, että olin osannut maaliini, näin vanhan pikku herrasmiehen tyynesti ojentamassa revolveria pöydän toisella puolella seisovaa miestä ja naista kohti. Näin myöskin, että mies oli tarttunut vasemmalla kädellään oikeaan kyynärvarteensa, ja kuulin hänen syytävän sadatuksia hampaittensa välitse.
"Minäkin olin aseistettu!" kuiskasi vanha herrasmies. "Vieraita ihmisiä — vieras talo! Oli mielestäni viisainta olla varuillaan. Teidän miehenne — sattuiko häneen?"
Minun mieheeni oli kylläkin sattunut. Hän oli keikahtanut selälleen saman tuolin ylle, jolle oli minut paiskannut, ja kaatuessaan hän oli kimeästi kirkaissut. Mutta nyt hän oli istuallaan ja voihki. Siitä, että hän oikealla kädellään piteli vasempaa olkapäätänsä, niveleen kohdalta, minä päättelin ampuneeni luodin juuri siihen paikkaan, johon olin aikonutkin. Toinen mies taas oli ensimmäisen pistoolin laukauksen kuullessaan rientänyt ovelle, paiskannut sen auki ja hypännyt eteiseen.
Ja nyt hän yhtä kiireesti juoksi takaisin, kasvoiltaan kalpeana ja pelosta luikaten.
"Poliiseja! Täällä — pihan puolella — katuovella! Toiseen huoneeseen — puutarhaikkunoista!"
Hän tempoi kaksoisovea, ja toiset kaksi olivat ryntäämässä pöydän takaa, kun samassa jymisi raskaita askeleita eteisestä ja Metham syöksyi sisään useiden virkapukuisten miesten seuraamana. Metham vilkaisi nopeasti Rosalieen ja hänestä minuun.