"Aivan niin!" vastasi Jifferdene. Hän katsahti oveen, aivan kuin varmistuakseen siitä, että se oli suljettuna, ja kääntyi minuun viitaten tutunomaiseen tapaansa. "Tiedättehän, herra Cranage, että noissa molemmissa muissa tapauksissa oli eräitä yhtäläisiä piirteitä. No niin, tässä ne taas esiintyvät! Tällä kertaa he kuitenkin, kuten Quartervaynenkin tapauksessa, olivat ottaneet kaiken kovan rahan, kullan ja hopean, mitä Neamorella oli mukanaan. Mutta olivat jättäneet koskematta useita satoja puntia sisältävän setelitukon, kultakellon perineen, kaksi tai kolme timanttisormusta ja timanttisen rintaneulan — hän oli komeasti puettu, tuo miesparka! Ja että he olivat olleet etsimässä jotakin, todistaa se seikka, että olivat repineet hänen takkinsa olkapäiltä aivan riekaleiksi — ja niin edespäin, kuten noissa toisissakin tapauksissa. Kuitenkin arvelemme, että he tällä kertaa ovat löytäneet jotakin."
"Niinkö?" huudahdin minä.
"Niin arvelemme", vastasi hän. "Nurmikolta, aivan vierestä, löytyi sametilla sisustettu nahkakotelo tyhjänä. Se oli nähtävästi sisältänyt jotakin, jonka murhaaja oli ottanut talteensa, ennen kuin heitti kotelon menemään. Ja taskukirjakin, aika iso kapine, löytyi siitä viereltä, myöskin tyhjänä. Nyt sanoo tuo nuori nainen, joka tuli sinne ja tunsi Neamoren hyvin, että vainajalla aina oli iso joukko papereita siinä taskukirjassa — oikeastaan se olikin paremmin kirjesäiliö kuin taskukirja. Hän sanoo usein nähneensä Neamoren ottavan sen esiin ja tutkivan siinä olleita papereita ja että se aina oli niitä pullollaan. No, siitä ei löytynyt ainoatakaan paperia eikä muualta myöskään. He olivat vieneet kaikki!"
"Entä sitten?" sanoin minä, kun hän pysähtyi katsoen merkitsevästi minuun. "Mikä on teidän ajatuksenne siitä, Jifferdene?"
"Meistä näyttää sangen todennäköiseltä, koska tiedämme sen tosiasian, että lady Renardsmere epäilemättä tunsi Neamoren, että nuo kaverit, keitä lienevätkin, ovat saaneet hänen nimensä ja osoitteensa noista varastetuista papereista", vastasi hän. "Paitsi että haluamme joitakin tietoja lady Renardsmereltä, tahdomme siis varoittaa häntä. Tämä kopla, herra Cranage, ei ilmeisestikään pysähdy mihinkään — ennen kuin olemme saaneet ne käsiimme!"
"Ehkä herra Cranage voi kertoa meille jotakin lady Renardsmerestä ja Neamoresta?" huomautti Beacher, katsahtaen kysyvästi minuun. "Otaksun hänen tietävän —"
"Unohdatte — tai ette kai tiedä — että olen ollut lady Renardsmeren palveluksessa vain lyhyen aikaa", vastasin minä, entistä päättäväisempänä olla ilmaisematta mitään. "Teidän on kysyttävä häneltä."
"Lujaluontoinen henkilö, eikö niin?" tiedusteli Jifferdene. "Niin olen kuullut. Ja vähän omituinen lisäksi, senkin olen kuullut. Mutta — kuultava hänen on meitä, eikö niin, Beacher?"
"Varmasti!" sanoi Beacher vakaumuksella. "Selvä seikka!"
Samassa lady Renardsmere palasi kotiin. Minä jätin salapoliisit huoneeseeni ja menin hänen luokseen. Hän nosti kätensä pystyyn heti kun näki minut.